Lohikäärmeiden johtaja

Pendragon-roolipeli on kiinnostanut minua jo pitkään. En ole sitä vielä päässyt pelaamaan vaikka se on suunnittelmissa ollut jo yli kymmenen vuotta. Vaikkei sopivaa peliseuraa ole vielä löytynyt, tulee Pendragonia aina välillä selailtua inspiraatiota etsiessä. Usein sitä on löytynytkin: olen vetänyt mm. (harmittavan lyhyeksi jääneen) Harn-kampanjan Pendragonin innoittamana.

Pendragonin tekijä Greg Stafford pitää sitä itse parhaana pelinään. Se on aika paljon sanottu kun herran ludografiasta löytyy sellaisia roolipelihelmiä kuin RuneQuest, Prince Valiant, HeroQuest (ei se lautapeli!) ja loistava King of Dragon Pass– tietokonepeli. Pelien lisäksi Stafford on kunnostautunut uskottavien maailmojen ja mytologioiden luojana (Glorantha) ja shamaanina. Aikamoinen monitaituri, siis…

Pendragonin nelospainoksen kansitaidetta. Taiteilijana Stephen King (!).
Pendragonin neloslaitoksen kansitaidetta. Taiteilijana Stephen King (!).

Pendragonin ensimmäinen laitos julkaistiin vuonna 1985 Chaosiumin toimesta. Sen jälkeen peliä on päivitetty useampaan kertaan. Nykyinen versio on 5.1. Kuten Stafford muutkin pelit, on Pendragon ihastuttavan suoraviivainen mekaniikaltaan. Pelaajat ohjaavat mytologisessa britanniassa vaikuttavia ritareita, jotka suorittavat eriluontoisia tehtäviä, mutta myös vaikuttavat aikansa politiikassa ja valtapelissä. Peli pohjaa pitkälti Thomas Maloryn vuonna 1485 painetun Le Morte d’Arthur -kirjan näkemykseen Pyöreän pöydän ritareista ja kuningas Arthurin edesottamuksista.

Minua on Pendragonin kohdalla kiinnostanut ensisijaisesti kronikka tai aikakirja-pelaaminen, jossa pelaaja kontrolloi kokonaista sukua yhden pelihahmon sijaan. Tärkeä osa pelaamista on hyvien naimakauppojen varmistaminen, jälkeläisten siittäminen, maan viljejly ja ihan vain ajan kuluminen. Näiden realistisesti ja simulaationistisesti esitettyjen arkisten tapahtumien välissä käydään sitten suorittamassa erilaisia tehtäviä ja questeja, usein yliluonnollisia hirviöitä vastaan.

Pendragonin hahmolomake, josta näkee miten  passion-systeemi esitetään.
Pendragonin hahmolomake, josta näkee miten passion-systeemi esitetään.

Questien kohdalla lähestymistapa on kaikkea muuta kuin realistinen. Kohtaamiset taruolentojen kanssa mallinnetaan paitsi pelin taistelusäännöillä, myös hahmojen intohimoja ja tunteita mallintavilla passioneilla, kuten siveys/himokas, kunniallinen/petollinen, vaatimaton/ylimielinen. Passion-systeemi onkin sitten se toinen asia joka Pendragonissa kiinnostaa. Hahmojen teot eivät ole niinkään pelaajan kontrolloitavissa kuin sille määrättyjen passionien ja niihin vaikuttavien nopanheittojen varassa. Pendragon käsitteleekin ns. hahmoon eläytymistä hyvin eri tavalla kuin vaikkapa D&D alignment-systeemeineen tai Vampire.

Passionit ovat ritareiden toimia määrääviä sitovia ominaisuuksia, jotka loppupeleissä määrittävät mitä hahmot tekevät. Tämän kaltainen sosiaalisen ja psykologisen pelillinen mallintaminen oli vielä 80-luvulla äärimmäisen epätavallista, eikä sitä vieläkään ole yritetty muutamien indie-pelien ulkopuolella. Lopputuloksena onkin aihepiirilleen ja esikuvalleen (Le Morte d’Arthur) äärimmäisen uskollinen roolipeli, jossa teema ja pelisysteemi nivoutuvat saumattomasti yhteen.

1 comment

Leave a comment