Olen aina ollut kovin kiinnostunut maisemamaalauksesta ja sen eri historiasta. Nykytyylinen maisemamaalaus on itse asiassa aika uusi “keksintö”, sillä pitkään maisemamaalauksella haettiin ihan muita asioita kuin luonnon “ylevää” kuvaamista. Maisema oli tausta ihmiskuvauksille, eikä sillä ollut arvoa itsessään, muuten kuin kuvitteellisissa rauniomaisemissa tai muissa keksityissä maisemissa, joissa yhdisteltiin surutta oikeita luonnonmuotoja kuvitteellisiksi kokonaisuuksiksi. Maalarit myös maalasivat suoraan “mielikuvituksesta”, pyrkimällä tekemään aidon näköisiä keksittyjä maisemia.
Yksi koulukunnista oli maalata “kokonaisia maailmoja”, jotka usein yhdistyvät johonkin raamatulliseen, historialliseen tai mystiseen tematiikkaan. Näissä 1500-luvulta lähtien tehdyissä “Weltlandschafteissa” on paljon yhteistä nykyisten fantasiamaalausten kanssa, ainakin siinä missä ne pyrkivät kuvaamaan keksittyjä paikkoja uskottavalla tavalla. Weltlandschafteja maalattiin ympäri Eurooppaa, ja paikalliset erot olivat huomattavia. Todellisten maisemien kuvaaminen oli kuitenkin hyvin harvinaista.
Jossain vaiheessa 1500-lukua ns. Tonavan koulukunnassa siirryttiin maalaamaan kuvitteellisen lisäksi todellisia maisemia, mutta niin että Weltlandschaftien dramaattinen vaikutus oli läsnä. Albrecht Altdorferin ja Augustin Hirshvogelin etsauksissa maisema on nykysilmin katsottuna vieras, miltei pelottava. En olisi yllättynyt jos Warhammer-nero John Blanche olisi lainaillut juuri Tonavan koulukunnalta paljon omaan taiteeseensa, niin lähellä painostavaa Warhammer-maailmankuvaa näissä teoksissa liikutaan.