Arvio: Shadowbrook Manor

Olen syksyn mittaan pelauttanut Patrick Kennedyn Shadowbrook Manor -seikkailua. Pelaamme englanniksi ja peliporukka koostuu yhdestä aikuisesta ja kahdesta alle 10-vuotiaasta lapsesta, joten kokemus on monella tapaa uusi. Mukana on kaksi kääpiötä ja yksi haltija, kaikki ykköstasolla. Hahmoja voisi olla enemmänkin, … Continue reading

Image

Maisemia vuosisatojen takaa

Olen aina ollut kovin kiinnostunut maisemamaalauksesta ja sen eri historiasta. Nykytyylinen maisemamaalaus on itse asiassa aika uusi “keksintö”, sillä pitkään maisemamaalauksella haettiin ihan muita asioita kuin luonnon “ylevää” kuvaamista. Maisema oli tausta ihmiskuvauksille, eikä sillä ollut arvoa itsessään, muuten kuin kuvitteellisissa rauniomaisemissa tai muissa keksityissä maisemissa, joissa yhdisteltiin surutta oikeita luonnonmuotoja kuvitteellisiksi kokonaisuuksiksi. Maalarit myös maalasivat suoraan “mielikuvituksesta”, pyrkimällä tekemään aidon näköisiä keksittyjä maisemia.

Yksi koulukunnista oli maalata “kokonaisia maailmoja”, jotka usein yhdistyvät johonkin raamatulliseen, historialliseen tai mystiseen tematiikkaan. Näissä 1500-luvulta lähtien tehdyissä “Weltlandschafteissa” on paljon yhteistä nykyisten fantasiamaalausten kanssa, ainakin siinä missä ne pyrkivät kuvaamaan keksittyjä paikkoja uskottavalla tavalla. Weltlandschafteja maalattiin ympäri Eurooppaa, ja paikalliset erot olivat huomattavia. Todellisten maisemien kuvaaminen oli kuitenkin hyvin harvinaista.

Jossain vaiheessa 1500-lukua ns. Tonavan koulukunnassa siirryttiin maalaamaan kuvitteellisen lisäksi todellisia maisemia, mutta niin että Weltlandschaftien dramaattinen vaikutus oli läsnä. Albrecht Altdorferin ja Augustin Hirshvogelin etsauksissa maisema on nykysilmin katsottuna vieras, miltei pelottava. En olisi yllättynyt jos Warhammer-nero John Blanche olisi lainaillut juuri Tonavan koulukunnalta paljon omaan taiteeseensa, niin lähellä painostavaa Warhammer-maailmankuvaa näissä teoksissa liikutaan.

Miniatyyripelaamisen kiehtovuus

Huomaan seuraavani netistä nykyisin yhä enemmän miniatyyripelaamiseen liittyviä juttuja: armeijoiden maalamista, pienten figukauppojen tarjontaa, maaston rakentamista ja taisteluraportteja. En ole koskaan ollut mikään miniatyyraktiivi, joskin teininä tuli pelailtua Warhammer Fantasy Battlea (3rd ed.) ja GDW:n toisen maailmansodan figupeliä Command Decessionia puoliaktiivisesti … Continue reading

50. blogiposti!

Kun viisi kuukautta sitten aloittelimme tätä blogia Ilmarin kanssa, ei varmaan kumpikaan osannut sanoa mihin se oli menossa. Selvää oli että halusimme kirjoittaa roolipeleistä, niiden historiasta ja erilaisista pelityyleistä. Yhtenä ajatuksena oli myös kehittää jotakin uutta. Meitä kumpaakin kiinnosti roolipelaaminen … Continue reading