En ole aikaisemmin tainnut kirjoitella tänne blogiin meidän “torstaikampanjastamme”, jolle ei ole vielä edes lähes sadan pelikerran jälkeen löytynyt vakiintunutta nimeä. Käytän tässä nyt paremman puutteessa nimitystä torstaikampanja, sillä olemme suurimman osan kampanja-ajasta pelailleet torstaisin. Tosin sekään ei ole mikään kauhean hyvä nimi, koska olemme viime aikoina pelanneet torstain sijaan tiistaisin, mutta käytetään nyt kuitenkin sitä. Jossain vaiheessa taisin blogissakin kirjoittaa tästä Elsirin laakso -kampanjana, mutta itse asiassa tämän porukan edesottamukset eivät koskaan varsinaisesti kuuluneet siihen, vaan ne tapahtuivat ikään kuin rinnakkain ja olivat vain pieni osa Elsirin laaksoa.
Joka tapauksessa kampanja lähti liikkeelle D&D:n 3.5-laitoksen Red Hand of Doom -kampanjasta vuoden 2010 tienoilla, siirtyen seikkailun päätyttyä paronikunnan hallinointiin Elsirin laaksossa Pathfinder Kingmakerin ja erilaisten OSR-ajatusten hengessä. Paronikunnan hallitsemisen käytyä liian tylsäksi, päättivät PC:t lähteä katselemaan vähän suurempaa maailma. Monien kommellusten (ja miltei 10 vuoden pelitauon) jälkeen hahmot matkasivat kokonaisen maanosan halki Sheirtalarin metropoliin, jossa kääpiötemppeliritari Carlos nostettiin kuolleista, ajauduttiin Sheirtalarin sisäisten ristiriitojen ja valtaryhmittymiä keskelle, liityttiin voimalliseen maagikiltaan, noustiin kuninkaan suosioon ja sekaannuttiin useampaankin potentiaalisesti maailmaa järisyttävään tapahtumaan.
Yhteensä olemme siis pelanneet nyt reilu 80 kertaa, josta ensimmäiset nelisenkymmentä menivät Red Hand of Doomin parissa, seuraavat 10 paronikuntaa hallitessa, sitten 10 pelikertaa (ja 5 vuotta) kuollutta pappia pelastaessa ja nyt viimeiset 20 Sheirtalarin kaupungin juonitteluissa. Pelaajat loivat uudet hahmot Red Hand of Doomia varten muistaakseni vitostasolta, ja pääsivät ikään kuin heti maistamaan voimafantasian makeankitkerää hedelmää. Porukassa oli alkuun ihmisvelho Hadrax, kääpiötemppeliritari Carlos, puoliörkkisoturi Thewaouku ja ihmisvaras Maxim. Sittemmin suurin osa hahmoista on kuollut vähintään kerran, Thewaouku vaihtunut ihmisbardi Loiriin ja Maxim salamurhaajaksi, mutta sama porukka on silti kasassa.
Näin jälkikäteen on hauska huomata, kuinka olemme pelanneet saman kampanjan aikana hyvin erilaisilla tavoilla. Red Hand of Doom alkoi varsin ratakiskoitettuna voimafantasiana (vaikka siihen vähän omia juttujani sekoittelinkin), paronikunnan hallitseminen keskittyi heksojen valtaamiseen ja asuttamiseen (ja maistui alkuinnostuksen jälkeen nopeasti puulta), jonka jälkeen pelasimme siirtymää lännen Sheirtalariin eräänlaisena avoimena karavaanikampanjana, jonka keskeytti Carloksen kuolema satapäisen thri-kreen-lauman kynsissä. Carloksen kuolema aiheutti sitten lopuille PC:lle kovan aikapaineen saada pappi tarpeeksi kovien pappien käsiin, mutta erämaasta ei niin helposti sitten siirryttykään sivistyksen pariin.
Uusien liittolaisten avulla kulku Sheirtalariin kuitenkin lopulta onnistui. Carloksen henkiinherättäminen Säkenöivän kolikon kiltatalossa monen vuoden pelitauon jälkeen olikin sitten varsin ikimuistoinen hetki, varmaankin oman pelinjohtajaurani vaikuttavimpia. Sen jälkeen pelityyppi on taas muuttunut, kun pelaajat ovat sotkeutuneet kaupungin juonitteluihin ja tutkineet kehittelemiäni kaupungin alapuolisia katakombeja. Sheirtalarin juonitteluiden pohjana käytin vuoden 1984 B6 The Veiled Societyä, joka ei näin jälkikäteen ollut kovinkaan hedelmällistä, sillä seikkailun harvat hyvät oivallukset on haudattu valtavien tekstimassojen ja huonon organisoinnin alle. Silti kaupungin juonitteluiden ja katakombien hirviöiden vuoropuhelu on toiminut hienosti, ja PC:t ovat saaneet kaupungista sekä ystäviä että vihollisia.
Kaupungin alaisista luolastoista on myös löytynyt muinaisten kuninkaiden miekka Zargaz, jonkin tuntemattoman olennon vankila, sekä outo portaali toiseen maailmaan. Nyt ollaankin kihelmöivässä tilanteessa, jossa PC:t ovat nousseet kaupungin voimahahmoiksi maagikillassa, kuninkaan suosiossa ja muutenkin, ja jossa kaupungin alaiset tutkimukset ovat avanneet useita mahdollisia etenemismahdollisuuksia. Hahmot ovat lisäksi saaneet selville että pimeähaltiat ovat etsineet kaupungista pääsyä Sigiliin, eli porttien kaupunkiin.
Näin nykynäkökulmasta ja -tietämyksestä katsottuna olemme tehneet kaiken ikään kuin väärin ja nurinkurisesti, mutta hauskaa pelaaminen on pääsääntöisesti ollut, vaikka Carloksen kuolema ja oma hetkellinen kyllästymiseni korkean tason 3.5-laitokseen laittoikin homman tauolle pitkäksi aikaa kun keskityimme pelailemaan muita pelejä ja kampanjoita. Nyt on pitkälti pelaajien käsissä haluavatko nämä tunkeutua Uumenalaan (City of the Spider Queen), avata portaalin ja lähteä tutkimaan pimeähaltioiden jumalan Lolthin katomista Sigiliin (Expedition to the Demonweb Pits), vai seurata saamiaan vihjeitä voimallisen taikurin hautakryptasta (The Dread Crypt of Srihoz). Kaikissa on jotakin kiinnostavaa, enkä ole painottanut pelaajille että tässä nyt valitaan eri seikkailuiden välillä, vaan kaikkien “hookit” on upotettu kampanjan tarinarakenteeseen.