Lueskelin hiljattain Jon Petersonin The Elusive Shiftin (2022), jossa käydään lävitse sitä, miten 70-luvun roolipelikulttuuri syntyi sotapelaajien ja scifi-fandomin vuoropuheluna, tai ehkä pikemminkin kahden hyvin erilaisen kulttuurin törmäyksessä. Kirja on oikein suositeltavaa lukemista kaikille roolipelien historiasta kiinnostuneille ja yllätyin taas kerran kuinka monet uusina pitämämme keskustelut ovat itse asiassa paljon vanhempaa perua.
Yksi kiinnostava huomio, mikä jäi kirjasta mieleen on se, että roolipelejä on jo alun alkaenkin ajateltu ikään kuin avoimina systeemeinä, joita kulloisenkin peliporukan on tarkoitus täydentää ja muokata omakseen. Tästä esimerkkinä käynee se, mitä Jon Freeman kirjoittaa The Complete Book of Wargamesissa (1980), etenkin ajatus siitä että aikakauden roolipelit ovat pikemminkin työkalupakkeja kuin pelejä:
Even in theory, a ‘game’ like Dungeons & Dragons is less a game than a game system, and in practice it’s less that than a system for designing a game system.
Tämä pitää varmasti paikkansa edelleen, sillä jokainen peliporukka pelaa roolipelejä omalla tavallaan. Toisaalta hajonta eri peliporukoiden välillä oli 70-luvulla varmasti nykyistä suurempaa, kun mitkään julkaistut säännöt eivät kuvanneet pelaamisen käytäntöjä tyhjentävästi, eivätkä ryhmät olleet välttämättä yhteydessä toisiinsa. Itse huomaan yhä enemmän pohtivani, millä tavalla D&D:tä voi muokata ja säätää aina kunkin kampanjan tarpeita varten ja tästä säätämisestä on itse asiassa muodostunut itselleni yksi selkeä osa roolipelaamista. D&D on ollut etenkin alkuaikoinaan työkalupakki omien pelien tekemiseen, eikä niinkään mikään valmis peli, mutta se on sitä myös edelleen!
1 comment