Yleisesti ajatellaan että Dungeons & Dragons olisi ilmestyessään vuonna 1974 ollut maailman ensimmäinen roolipeli, mutta asiat eivät ole ehkä ihan niin yksinkertaisia. Roolipelien historia ulottuu aika monenkin määritelmän mukaan paljon sitä kauemmaksi, myös silloin, jos ei haluta lukea lasten leikkejä ja eläytymistä mukaan varsinaiseen roolipelaamiseen. Viimeistään Jon Petersonin kirjat Playing at the World ja The Elusive Shift ovat osoittaneet että roolipelien suorat edeltäjät löytyvät ns. “free Kriegsspieleistä”, joissa mallinnettiin jo 1800-luvun lopulla sotatilanteita hyvin pitkälti modernien roolipelien tapaan vuoropuheluna pelaajien ja pelinjohtajan välillä.
Nämä “sotaroolipelit” olivat myöhemmin käytössä myös sotapeliharrastajien parissa. D&D:n toinen “keksijä” Dave Arneson pelasi 1960-luvulta lähtien Dave Weselyn Braunstein-peleissä, jotka lainailivat monella tapaa aiemmasta sotaroolipeliperinteestä. Ensimmäinen Braunstein-peli vuonna 1967 sijoittui Napoleonin sotien aikaan ja myöhemmät pelit sijoittuivat Banania-nimiseen “banaanitasavaltaan”. Myös D&D:n suora edeltäjä, eli Arnesonin Blackmoor-kampanja, alkoi Braunsteinin inspiroimana monen pelaajan keskiaikapelinä, johon lisättiin luolastojen tutkimista vasta myöhemmin.
Mutta minkälainen peli Braunstein on? Nykynäkökulmasta se edustaa aika outoa lajityyppiä, jonka edustajia ei enää juurikaan näe. Jossain vaiheessa yleistyi termi “parlor larp” (eli “salonkilarp”), joka kuvaa touhua aika hyvin: pelaajat eläytyvät hahmoihinsa, joista kaikilla on omat henkilökohtaiset motiivinsa, ja ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Muista larpeista poiketen pelaajat eivät (useimmiten) varsinaisesti pukeudu hahmoikseen, vaan pelitilanne hahmotetaan sotapelien tapaan miniatyyrimaaston (tai kartan) ja miniatyyrien (tai muiden pelinappuloiden) avulla.
Ohjeita Braunsteinin peluuttamiseksi löytyy nykyisin netistä, sisältäen myös alkuperäisen Braunsteinin hahmokuvaukset. Peliä suositellaan viidestä kahteentoista pelaajalle, joiden pelaamilla hahmoilla on kaikilla omat tavoitteensa. Hahmoilla saattaa olla samankaltaisia päämääriä, mutta kyse ei kuitenkaan ole selkeästi yhtä köyttä vetävästä porukasta. Dave Arnesonin peliporukassa pelattiin D&D:n esimuotoa Blackmooria Braunsteinia vastaavalla ensemble-tyylillä, niin että eri pelaajahahmoilla oli toistensa kanssa risteäviä motiiveja ja tavoitteita, mutta ne saattoivat joskus limittyä, etenkin kun tutkittiin Blackmoor-linnan alaisia luolastoja.
Vasta Gary Gygaxin peliporukan ja julkaistujen D&D-sääntöjen myötä vakiintui ajatus yhtenäisestä seikkailijaryhmästä, joka tutkii luolastoja yhdessä. Silti Gygaxinkin peleissä oli pitkään ajatuksena, että seikkailijaryhmän jäsenillä voi olla toisistaan poikkeavia tavoitteita ja että niiden välillä voi jopa olla valtakamppailuja. Tällainen asetelma toistuu auki kirjoitettuna TSR:n julkaiseman Boot Hill -lännenpelin varhaisissa säännöissä, mutta myös muissa sen ajan varhaisissa roolipeleissä. Alkuaikojen D&D:n, mutta myös muut roolipelit, ovat toisin sanoen olleet aika erilaisia kuin nykyisin. Olisiko aika tuoda takaisin Braunsteinin tapainen parlor larp tai ensemble-pelaaminen vaikkapa erilaisissa pelitapahtumissa?