Shahar-kampanja

Shahar, eli Tuhansien hopeakellojen kaupunki, on muutaman kymmenen tuhannen asukkaan aavikkokaupunki, joka kohoaa kukkulalla Shaarmidin ruohotasankojen ja suolaerämaiden yllä. Kaupunkia hallitsee Mustaksi kuningattareksi kutsuttu Badroubor ja tämän henkivartiokaarti, Vaering-vartio, joka koostuu pohjoisen sotureista. Kuningattaren valta-asema ei kuitenkaan ole absoluuttinen, sillä Shaharia ympäröiviä aavikoita hallitsevat nomadijoukot ovat sille ainainen uhka. Nomadeja johtavien “hiekkaprinssien” varakkuus perustuu hevosten kasvatukseen ja… Continue reading Shahar-kampanja

Rythlondar

Nykynäkökulmasta on joskus vaikeaa käsittää sitä, minkälaisia roolipelaaminen on kaukaisella 1970-luvulla ollut. Sen ajan pelaamisesta on säilynyt hyvin vähän luotettavaa tietoa, varsinkin kun tiedetään että ihmisen muisti uppaa muokkaamaan menneitä tapahtumia muistelijan myöhempien mielikuvien ja -piteiden mukaiseksi. Joitain alkuperäislähteitä pelaamisesta sentään on olemassa, esimerkiksi Risus Monkey -blogin sivuilta jo useita vuosia löytynyt Rythlondar-kampanjakuvaus, jossa todellakin riittää ihmettelemistä… Continue reading Rythlondar

Pikkuruhtinaat: Ostrina

Ostrina on varakas ja hyvinvoiva kreivikunta Celadon-järven lounaisrannikolla. Sitä hallitsee kreivitär Adele “Antelias” Daniess (sor6), jonka mies, kreivi Agserorm Daniess, kuoli vuosia sitten rajakahakassa Viridiumin joukkojen kanssa. Vielä nuorella ja kauniilla kreivittärellä ei ole lainkaan lapsia, joskin huhutaan että Agserorm olisi jättänyt jälkeensä avioliiton ulkopuolisen äpäräpojan. Läpi Elysian juorutaan kreivittären uudesta puolisosta, mutta sellaista ei… Continue reading Pikkuruhtinaat: Ostrina

Pikkuruhtinaat: Elysia, ajan unohtama maa

Kauan sitten, kaukaisessa maassa, on Elysiaksi kutsuttu valtakunta. Elysia on syrjäinen rajamaa, joka muodostuu Celadon-järven ympärille levittäytyneistä viidestä ihmisten asuttamasta kreivikunnasta: Aureliasta, Caesillasta, Lividiasta, Ostrinasta ja Viridiumista. Aureliaa hallitsee öykkärimäinen kreivi Olfbert, Caesillaa voivodin arvonimen saanut rohkea ritari Uskar, Lividiaa Hyrkonin apotti ja Voittamattoman auringon uskonsoturi Gikimdra, Ostrinaa leskeksi jäänyt nuori kaunis kreivitär Adele ja… Continue reading Pikkuruhtinaat: Elysia, ajan unohtama maa