Jokaisella tarinalla on d20 puolta

Jo aikaa sitten joukkorahoituksen Kickstarterin kautta kerännyt D&D-dokumentti The Great Kingdom on ilmeisesti lähestymässä ilmestymistään, ainakin sen verran että tekijät ovat saaneet siitä kasaan aika vaikuttavan trailerin. Äkkiseltään vaikuttaa siltä että trailerissa haastateltaisiin aika lailla kaikkia D&D:n kehityksen kannalta oleellisia tahoja, mutta tarkemmin mietittynä kyseessä taitaakin olla Gygaxin ystävien ja perheen näkökulmasta kerrottu tarina. Sinänsä… Continue reading Jokaisella tarinalla on d20 puolta

Secrets of Blackmoor

Olen jo pidemmän aikaa seurannut mielenkiinnolla Secrets of Blackmoor -nimistä dokumenttielokuvaa D&D:n syntyajoista. Dokumenti keskittyy Gary Gygaxin sijaan Dave Arnesonin peliporukkaan ja siihen miten roolipelit kehittyivät vähä vähältä Braunstein-pelien pohjalta. Dokkaria varten on haastateltu kaikenlaisia mielenkiintoisia taustavaikuttajia, aina Dave Weselystä ja David Megarrysta lähtien. Elokuva on nyt katsottavissa Vimeon on demand palvelussa täällä.

Murhanhimoisia jäniksiä miniatyyrimuodossa

Olen suuri keskiaikaisten käsikirjoitusten ystävä, etenkin jos niissä seikkailee murhanhimoisia jäniksiä. Onneksi muutkin pitävät tästä hienosta genrestä, peräti niin paljon että veistävät aiheeseen liittyviä miniatyyrejä. Drew Day Williamsin jänikset ovat nyt Kickstarterterissa, jonka minimirahoitus on jo ylitetty. Kymmenen jänistä irtoaa 30 dollarilla.

Siboot

Enpä ole huomannutkaan että legendaarinen tietokonepelisuunnittelija Chris Crawford kerää Kickstarterin kautta rahaa uuteen peliinsä Siboot. Keräystä on 11 tuntia jäljellä, joten nyt kannattaa toimia! Siboot perustuu vuonna 1987 julkaistuun Trust & Betrayal: The Legacy of Siboot -peliin, jota olen jossain vaiheessa pelaillut ja yrittänyt ymmärtää. Legacy of Siboot on käsittääkseni keskeneräinen, joten se on voinut hieman vaikuttaa… Continue reading Siboot

Metamorphosis Alpha

Scifi-roolipeli Metamorphosis Alpha on yksi outolintu lisää TSR:n monipuolisesta ja usein aika äkkiväärästä alkuaikojen tuotannosta. Se ilmestyi ensimmäisen kerran 1976, vain kaksi vuotta D&D:n jälkeen. Siinä onkin paljon samankaltaisia piirteitä, niin että sitä usein ajatellaan “vain” eräänlaisena avaruuteen sijoittuvana luolastokomppauksena (“dungeon crawl in space”). Välillä jopa historian hämäriin vaipunut Metamorphosis Alpha on tällä hetkellä taas ajankohtainen,… Continue reading Metamorphosis Alpha