Suuren ja mahtavan Gary Gygaxin syntymäpäivän kunniaksi nopea blogiteksti aiheesta joka on ollut mielessä vuosikausia, nimittäin pelinjohtajan pahe #1: ylisuunnitteleminen. Olen itsekin syyllistynyt kyseiseen ja “pilannut” lupaavia kampanjoita ennen kuin ne ovat kunnolla lähteneet käyntiinkään, määrittelemällä jo etukäteen liian tarkasti sen mistä kampanjassa omasta mielestäni on kyse. Pohjimmiltaan kyse taitaa olla pelaajien odotusten ja pelinjohtajan… Continue reading Demiurgin paradoksi
Category: Emergentti tarinankerronta
Satunnaisia kohtaamisia?
“Creativity is the ability to introduce order into the randomness of nature.” – Eric Hoffer Satunnaiskohtaamisen idea tuntuisi herättävän paljon tunteita, useimmiten vastaan. Kuinka realistista loppujen lopuksi on kohdata alligaattori ruohotasangolla? Toiset hyväksyvät satunnaiskohtaamiset matkustamiseen liittyvänä pakkopullana, jolloin matkaamisen aikana kohdataan tietty määrä satunnaishirviöitä. Olen itse pitkään ollut hieman epäileväinen satunnaistaulukoiden suhteen ja usein vain… Continue reading Satunnaisia kohtaamisia?
Elsirin ylitse länteen
Olemme edenneet pitkäaikaisessa D&D 3.5 kampanjassamme siihen pisteeseen, että yksi pitkä tarinan kaari on tullut päätepisteeseensä. James Jacobsin ja Richard Bakerin Red Hand of Doom -moduulista ponnistavaa kampanjaa on nyt pelattu n. kolme vuotta periaatteessa viikottain, mutta käytännössä pari-kolme kertaa kuussa. Kampanja on ollut intensiivisimpiä pelinjohtajakokemuksiani tähän asti, joskin näin jälkikäteen ajateltuna olen välillä seurannut… Continue reading Elsirin ylitse länteen
Isoissa saappaissa
Kerroin pari kuukautta sitten kuinka päädyin pelaamaan ACKS-systeemiä, tarkemmin ilmaistuna James Maliszewskin Dwimmermount-megaluolastoa kyseisillä säännöillä. Peliä esimerkillisesti vetänyt Topi Makkonen palasi tämän viikon alussa kotikonnuilleen New Yorkiin, mutta peliporukka halusi jatkaa peliä. Lopulta kävi niin että allekirjoittanut astui puikkoihin ja istuu viikottaisissa Dwimmermount-sessioissa nykyisin “taistelusuojuksen” toisella puolen. Topi on ollut loistava pelinjohtaja, joka on antanut… Continue reading Isoissa saappaissa
PvE vai PvP?
Suurin osa pöytäroolipeleistä on suunniteltu, tietokonepelitermistöä lainatakseni, PvE (Player vs. Environment) -pelaamisen. Klassisessa D&D:ssä pelaajat liittyvät yhteen seikkailijaporukaksi ja mittelevät voimiaan pelinjohtajan ohjaamaa “elinympäristöä” vastaan. Tarviiko pöytäroolipelin asetelman kuitenkaan olla tällainen? Miltä näyttäisi peli jossa pelaajat pelaavat toisiaan vastaan? Vastauksien toivossa kannattaa suunnata katse roolipelin historiaan. Hill Cantons -blogia pitävä Chris Kutalik pohtii esimerkillisesti vanhoja… Continue reading PvE vai PvP?
Mihin peli loppuu?
Alku on kaikille tuttu: tavernassa tavannut seikkailijajoukko laskeutuu luolastoon etsimään aarteita tai liittyy yhteen tutkiakseen muinaisen kuninkaan kryptan mysteereitä. Joku seikkailijoista saattaa matkan varrella kuolla, mutta useimmat selviävät rohkeutensa ja oveluutensa avulla. Näin jatketaan kunnes seikkailijat ovat jättäneet jälkeensä roppakaupalla ryöstettyjä luolia ja tapettuja lohikäärmeitä. Mutta mihin peli loppuu? D&D:n uudemmissa laitoksissa se loppuu usein… Continue reading Mihin peli loppuu?
Länsimantu
Silmiini osui Ars Ludi -blogia isännöivän Ben Robbinsin hieno kirjotus avoimesta West Marches -erämaakampanjasta. Kampanjassa oli yhteensä n. 10-15 pelaaja ja suurehko erämaa-alue luolastoineen seikkailtavana. Peliä pelattiin säännöllisen epäsäännöllisesti, kunhan vaan pelinjohtajalle ja muutamalle pelaajalle sopi. Pelipäivien sopiminen oli pelaajien vastuulla. Olennaisinta oli kuinka seikkailijaryhmän kokoonpano muuttui kerrasta toiseen. Samalla tietysti seikkailijoiden välisestä kommunikaatiosta tuli… Continue reading Länsimantu
Hyvästä pelistä kerrotaan tarinoita
Jo ennen nykyistä retroilupuremaani olen useasti pohtinut hyvän pelin määritelmää, joko yksin tai porukalla kaljojen äärellä. Määritelmiä on tietysti monenlaisia ja monet niistä ovat varmasti oikein hyviä. Itseni kohdalla olenkin kuitenkin päätynyt siihen, että parhaiten roolipelin voi arvottaa sen perusteella, kuinka mielellän siitä kertoo tarinoita jälkikäteen. En suinkaan tarkoita mitä tahansa tarinoita (“ja niin Yragornista… Continue reading Hyvästä pelistä kerrotaan tarinoita
Sankareita, onko heitä?
Pohdin pari blogikirjoitusta sitten roolipelien ja tarinan suhdetta. Totesin ettei nykyisin turhan yleinen “pelinjohtaja kehittää tarinan, joka sitten pelataan yhdessä lävitse” ole välttämättä järkevin ja palkitsevin tapa pelata. Ei vaikka seikkailulle olisi monta erilaista mahdollista loppua.Tällaisessa tarinavetoisessa roolipelaamisessa, jonka esimerkkinä voi toimia vaikkapa Dragonlance-sarja tai nykyisin suurin osa Paizon Adventure Patheista, seikkailu on useimmiten kirjoitettu… Continue reading Sankareita, onko heitä?
Haasteita hahmoille vai pelaajille?
Limun ropelluksia kohtasi odottamaton tekninen ongelma ja olimme pari päivää offline. Nyt kuitenkin jälleen eetterissä! Olen viime aikoina lueskellut James Maliszewskin vanhempia Grognardia-kirjoituksia ja löytänyt sieltä kaikenlaista kiinnostavaa, myös paljon sellaista joka liittyy omaan “tutkimusmatkaamme”. Pistin jo mielenkiintoisen linkin edellisen blogitekstin kommentteihin. Siinä Maliszewski käsittelee aika saman kaltaisesti Vancen ja kumppaneiden pikareskifantasioiden ja OD&D:n alkuperäisen… Continue reading Haasteita hahmoille vai pelaajille?