Avalon-kampanjan kuulumisia

Tällä hetkellä minulla on kolme kampanjaa enemmän tai vähemmän aktiivisessa peluutuksessa. Olenkin jo kertonut Avalon-kampanjasta, jossa seikkaillaan satumaisia elementtejä sisältävässä, mutta muuten suhteellisen realistisessa keskiaikaisessa maailmassa. Kampanjaa on pelattu nyt 28 pelikertaa, ja hahmot ovat nousseet parhaimmillaan neljännelle tasolle. Käytännössä ensimmäiset yhdeksän pelikertaa päätyivät TPK:n, jonka jälkeen uudet hahmot ovat ehtineet seikkailemaan 19 kertaa. Näihin… Continue reading Avalon-kampanjan kuulumisia

Points of Light

Hyviä kampanja- tai maailmalähdeteoksia on vaikea löytää. Oman kokemukseni mukaan julkaistut kampanjalähdeteokset ovat aivan liian usein täynnä sellaista tietoa ja historiaa jolle pelinjohtajalla on hyvin vähän käyttöä varsinaisessa pelitilanteessa tai sen valmisteluvaiheessa. Valtaosa kampanjalähdeteoksista käsittelee liian yleisiä asioita liian väljästi tai sitten ne sukeltavat Harn-lähdeteosten tyyliin kuvailemaan sepän serkun kaiman peltoalan kokoa neliömetrin tarkkuudella. Kaipaisinkin… Continue reading Points of Light

Helposti syvyyttä NPC-hahmoihin, eli kuinka käyttää Hyveitä ja Tarot-kortteja luomaan tarinankaaria NPC:lle.

Joudun heti alkuun tunnustamaan, että satunnaisgenerointi on kohdallani edennyt jo niin pitkälle, että käytän excel-taulukoita pelinjohtamisessani hyvin aktiivisesti ja koen turhautumista, että julkaisuihin ei standardina kuulu automaattisesti julkaisijan puolelta taulukoita tiedostoina helpottamaan arpomista, sillä niiden käsin tekeminen on joskus työlästä. Ajattelin tällä kertaa valottaa kuinka käytän “klassisia” hyveitä ja Tarot-kortteja luomaan yhdellä napinpainalluksella luonteenpiirteet, taustatarinaa… Continue reading Helposti syvyyttä NPC-hahmoihin, eli kuinka käyttää Hyveitä ja Tarot-kortteja luomaan tarinankaaria NPC:lle.

20 kysymystä: Shahar-kampanja

Jeff Rientsin 20 kysymystä, tällä kertaa sovellettuna Shahar-kampanjaan. What is the deal with my cleric’s religion? Kaupungissa on kuusi pääuskontoa, joista Kamakan temppeli hallinnoi kaupungin vesivaroja, Nephelen temppeli suorittaa ilmahautauksia, Sekhmetin temppeli ylläpitää pyhää tulta ja Amurrun temppeli vastaa kaupungin alaisista katakombeista. Neaeran temppeli on puolestaan kuu-uskonto ja Shaharin temppeli seuraa auringon jumalaa ja palvoo… Continue reading 20 kysymystä: Shahar-kampanja

Neuvoja heksaryöminnän tekemiseen

The Land of Nod -blogin John Stater on varsinainen roolipelikirjoittamisen dynamo, jolla lienee tämän hetken OSR-skenessä kovin julkaisutahti. Tänään osui silmään The Land of Nodin oikein ansiokas juttu heksaryömintöjen suunnittelusta ja toteuttamisesta, jossa Stater mainitsee muutaman omakohtaisesta kokemuksesta nousevan vinkin hyvien heksaryömintöjen tekemiseen. Pidän tällaisesta empiriasta ponnistavasta roolipelipohdinnasta paljon, vaikkei se välttämättä aina niin vallankumoukselliselta… Continue reading Neuvoja heksaryöminnän tekemiseen

Living Dungeon World

Olen ollut jo pidemmän aikaa kiinnostunut monen eri pelinjohtajan vetämistä maailmoista, joissa olisi ainakin teoreettisesti mahdollista törmäyttää eri pelaajaporukoita ja niiden motiiveja toisiinsa. Vähän jotain sen tapaista meillä on ollut meneillään Elsirin laakso -kampanjassa, mutta aika pienessä mittakaavassa, jos vertaa tähän mielenkiintoiseen juttuun 1klb.comissa, joka kertoo Living Dungeon World -nimisestä kampanjasta. Neljän pelinjohtajan vetämä jatkuvajuoninen… Continue reading Living Dungeon World

Maailmakoneistoja

Pitkästä aikaa löytyi uusi inspiroiva blogi, Rogues and Reavers nimeltään. Blogissa on tyylikäs sword & planet -meininki ja sen kirjoittaja Robert Parker on juuri pistänyt pystyyn netin ylitse pelattavan kampanjan “The Savage World of Krül”. Blogissa myös pohditaan kaikenlaista liittyen roolipeleihin yleensä. Erityisen mielenkiintoista on ollut kirjoittelu siitä minkälaisia eri “maailmakoneistojen” (world engines) sääntöjä roolipeleissä on olemassa.… Continue reading Maailmakoneistoja

M.A.R. Barker & Tékumel

Lupasin pari viikkoa sitten kirjoitella lisää M.A.R. Barkerista ja Tékumel-maailmasta. Aihe onkin mitä parhain, sillä M.A.R. Barker on todella mielenkiintoinen heppu ja Tékumel ainutlaatuisen upea luomus! Phillipinä vuonna 1929 syntynyt Barker kiinnostui jo nuorena erilaisista kielistä ja kielitieteestä, mutta myös fantasiakirjallisuudesta, strategiapeleistä ja pienjulkaisujen tekemisestä. Tämä kiinnostuskohteiden hieno yhdistelmä johtikin vuosien mittaan ensin oman fiktiivisen maailman… Continue reading M.A.R. Barker & Tékumel

Elsirin laakson vaiheita

Elsirin laakso -kampanjamme on edennyt kahdenteentoista pelikertaan. Tähän mennessä pelaajat ovat keskittyneet tutkimaan lähinnä “aloituskaupunki” Drellinin lossin eteläpuolen alueita, mm. parikymmentä kilometriä etelässä olevaa maan sisään vajonnutta rauniokaupunkia. Rauniokaupunkia asuttavien koboldien kanssa solmitun liiton jälkeen seikkailijat ovat päätyneet mittelemään voimiaan raunoiden goblinien kanssa. Vaikka goblinien kuningas on kukistettu, muodostaa goblinien mystinen johtaja, jonkinlainen langennut druidi,… Continue reading Elsirin laakson vaiheita

Demiurgin paradoksi

Suuren ja mahtavan Gary Gygaxin syntymäpäivän kunniaksi nopea blogiteksti aiheesta joka on ollut mielessä vuosikausia, nimittäin pelinjohtajan pahe #1: ylisuunnitteleminen. Olen itsekin syyllistynyt kyseiseen ja “pilannut” lupaavia kampanjoita ennen kuin ne ovat kunnolla lähteneet käyntiinkään, määrittelemällä jo etukäteen liian tarkasti sen mistä kampanjassa omasta mielestäni on kyse. Pohjimmiltaan kyse taitaa olla pelaajien odotusten ja pelinjohtajan… Continue reading Demiurgin paradoksi