Alkemiasysteemi

Alkemia on kiehtova ja pitkälti unohdettu uskomusjärjestelmä, joka painui kutakuinkin täysin unholaan empiriaan pohjaavan kemian astuttua näyttämölle 1800-luvulla. Silti alkemia voisi hyvin esiintyä paljon keskeisemmässä roolissa roolipeleissä, onhan se tärkeä osa keskiaikaa, mutta myös fantasiakirjallisuutta. Siitä huolimatta en ainakaan itse ole vielä löytänyt tyydyttävää ja kokonaisvaltaista alkemiasysteemiä, joka kertoisi minkälaisia komponentteja tarvitaan taikajuomien ja -esineiden valmistukseen.

Jotain on tietysti jo nyt olemassa, vaikkapa jo vuonna 1978 julkaistussa Judges Guildin Ready Ref Sheetsissä on lyhyt osuus alkemiasta, josta olen kirjoittanut jo aiemmin. Uudempien laitosten D&D:ssä ei ole alkemiasääntöjä itsessään, mutta fanien tekemiä ratkaisuja löytyy sieltä täältä internetistä. Esimerkiksi The Alchemy Almanac sisältää vitoslaitokselle erilaisia alkemististia resepetejä ja 5e Potion Components luettelee tarvittavia ainesosia erilaisille taikajuomille.

Näissä systeemeissä on kuitenkin se ongelma, että asiat esitetään liiankin vaikeasti. Itseäni kiinnostaa ennen kaikkea sellainen “tietokonepelimäinen” ratkaisu, jossa taikajuomia ja -esineitä voi valmistaa erilaisista hirviöistä saaduilla komponenteilla, niin että systeemi on nopea ja intuitiivinen. Samalla on tärkeää säilyttää todellisten alkemiareseptien okkultistinen ajatus maagisesta vaikutusvallasta, jonka mukaisesti voi (tietysti) saada itselleen osan toisen olennon taikavoimista ottamalla tämän omakseen taikajuoman muodossa. 

Se mitä kaipaan, pitäisi olla varsin yksinkertaista, eli luettelo siitä, mitä alkemistisia komponentteja minkäkin juoman valmistamiseen tarvitaan. Sen monimutkaisempaa systeemiä ei välttämättä tarvita, mutta muuttamalla eri komponenttien määrää ja valmistamiseen tarvittavia muita resursseja (kuten kultarahoja tai työvälineitä), saadaan systeemistä entistäkin kiehtovampi. Laitan tähän alle Judges Guildin Ready Ref Sheetsin mukaan taikajuomiin vaadittavat komponentit, jos jollakulla sattuisi olemaan halua luoda tällainen systeemi ja näin auttaa pelinjohtajia kautta maailman.

Potion of…  Components…
Growth Giant Centipede
Diminution  Snake Eggs
Giant Strength  Hair of Giant (type)
Invisibility Phase Spider Eye
Gaseous Form  Vampire Dust
Polymorph Self  Doppleganger Teeth
Speed  Roc Egg
Levitation  Stirge Probicus
Flying  Pixie Dust
ESP  Owl Bear Feathers
Delusion  Warthog Snout
Healing  Aztheleas Plant
Longevity  Mastodon Tusk
Extra Healing  Unicorn Horn
Oil of Slipperyness  Giant Eel
Clairvoyance  Wolverines
Animal Control  Giant Skunk
Undead Control  Mummie Dust
Plant Control  Green Slime
Human Control  Dryad Hair
Giant Control  Hair of Giant (type)
Dragon Control  Horn of Dragon (type)
Invulnerability  Giant Slug
Fire Resistance  Hell Hound Teeth
Treasure Finding  Beholder Eye
Heroism  
Super Heroism  Hydra Teeth
Oil of Etherealness  Sea Monster Oil
Water Breathing Crocodile
Poison Antidote  Same as Poison
Dust of Sneezing  Pepper Plant
Dust of Appearance  Displacer Beast Tentacle
Dust of Paralyzation  Purple Lotus
Dust of Sneezing and Choking  Yellow Lotus
Dust of Disappearance  Shredded Elven Cloak
Philter of Healing  Lammasu Feathers
Tangle Foot Nuts  Tanglefoot Plant
Web Nuts  Giant Spider
Holy Water  Patriarch Blessing
Salve of Healing  Rust Monster Claw
Powder of Unconsciousness  Yellow Lotus
Dust of Death  Black Lotus




Leave a comment