TSR:n historiakatsauksen jatkuessa, ajattelin seuraavaksi kirjoitella vuonna 1984 julkaistusta Marvel Super Heroesista. Se ei ole lähellekään ensimmäinen supersankarimaailmaan sijoittuva roolipeli, sillä se kunnia menee ilmeisesti pelille Superheroe 2044 vuodelta 1978, eikä edes toinen, mutta tällaiselle supersankaripeleihin perehtymättömälle se on helposti ja halvasti lähestyttävissä: TSR:n myynnin yhteydessä pelin oikeudet eivät ole ilmeisesti siirtyneet millekään uudelle julkaisijalle, joten peli löytyy ilmaiseksi ladattavana versiona vaikkapa Classic Marvel Forever -sivulta tai suosikkivarmuuskopiointipalvelustasi.
Nopean katsauksen perusteella Marvel Super Heroes eroaa aikaisemmin käsittelemistäni TSR:n vanhoista peleistä siinä, että se ei “enää” ole oletusarvoisesti sandbox-peli. Julkaistujen moduulien oletuksena on, että pelaajat osallistuvat pelinjohtajan johdolla ohjattuihin seikkailupolkuihin. Siitä huolimatta perusohjekirjassa esitelty oletuskaupunki on hyvinkin hiekkalaatikkomainen; pelaajahahmojen oletetaan keksivän itsellensä tekemistä ja motivaatioita pelinjohtajan heittelemien satunnaiskohtaamisten määrittämässä maailmassa. Ja tärkeimpänä tekemisenä on tietysti taisteleminen, koska siihenhän säännöt on kehitetty.
Vaikkei Marvel Super Heroesissa ei varsinaisesti ole resurssienhallintaan perustuvaa kampanja-moodia, niin se ei tarkoita etteikö sitä voisi pelata myös hiekkalaatikkopelinä perussääntöjen esittämällä tavalla. Jos tällaista kampanjaa lähtisin vetämään, olisi sen mielestäni oltava pelaaja- ja resurssilähtöinen. Yhtenä tapana toteuttaa pelaajalähtöistä pelaamista voisi olla että jaettaisiin aloituskaupunki erilaisiin ruutuihin ja kaupunginosiin. Sen jälkeen pelinjohtaja määrittelisi näihin eri osiin eritasoisia uhkia, esim. katujengejä ja järjestäytynyttä rikollisuutta ja muuta supersankarisarjakuvista tuttuja uhkia. Jos jonkin kaupunginosan turvallisuus olisi huono, olisi kaupunki ylipäänsä huonossa jamassa, mutta jos alueiden rikollisuus “putsattaisiin”, olisi kaupunkikin ylipäänsä turvallisempi.
Lisäksi olisi tärkeä määritellä muutamia muita supersankariryhmiä, niin että niiden pelaajahahmojen väliset suhteet olisivat eläviä. Nämä muut ryhmät voisivat olla pelaajahahmojen puolella tai heitä vastaan, riippuen kampanjan yleisestä kehityksestä. Supersankaripeli olisi tietysti tylsä ilman pahiksia, joten niihinkin pitäisi satsata. Jos kaupungissa oli hyvisjengin lisäksi kolme-neljä “pahaa veljeskuntaa” tai yksittäisten pahisten johtamia liigoja, olisi sankareilla tarpeeksi tekemistä. Pahistenkin suhteen voisi määritellä mitä niiden voittaminen hyödyttäisi pelaajia ihan pelitermein. Pelin edetessä pitäisi sitten siirtyä pikkuhiljaa vaativiin tehtäviin, esim. muille mantereille, avaruuteen tai toisiin ulottuvuuksiin. Tällaisella hiekkalaatikkomekaniikalla saataisiin peliin “eloa”, niin että pelaajahahmot voisivat kuolla tai solmia uusia yllättäviä liittoja pahisten kanssa, vähän samaan tyyliin kuin Ryhmä-X-historiassakin on tapahtunut.
Jotta peli olisi mahdollisimman uskottava ja mukaansatempaava, lähtisin siitä oletuksesta, että pelaajahahmot olisivat ensimmäisten mutanttien tai supersankarien joukossa. Näin päästäisiin eroon Marvelin sarjakuvien monikymmenvuotisen historian painolastista ja voitaisiin luoda oma supersankareilla kyllästetty maailma ilman mitään ennakko-oletuksia muiden sankareiden ja vihollisten suhteista ja historiasta. Itse lähtisin siitä, että pelaajat loisivat hahmot perustuen omaan siviiliminäänsä. Sen jälkeen pelattaisiin pelaajahahmojen supersankarikykyjen puhkeaminen. Joku voisi löytää Thorin vasaran, toiselle kehittyisi yhtäkkiä mutanttikyky.
Näille tuoreille supersankareille pitäisi sitten tietysti löytyä kunnon vihollisia. Kun hahmojen vastutajatkin pohjaisivat jollain tapaa tosimaailmaan, syntyisi siitä varmasti aika käsinkosketeltava tunnelma. Mitä jos arkkivihollisena olisi jonkun pelaajan koulukiusaaja tai ärsyttävä pomo. Voisin kuvitella että omassa kampanjassani tulisi myöhemin mukaan myös maailmanluokan pahiksia, tyyliin Putin ja Berlusconi. Aikamatkustavaa Hitleriäkin vastaan voisi taistella…