Itseään ruokkiva kampanja

Olen jo pitkään ollut viehättynyt hiekkalaatikkokampanjoista, koska tuntuu että ne soveltuvat erityisen hyvin omaan pelityyliini ja viikkorytmiini. Oman kokemukseni mukaan hiekkalaatikkokampanjoiden luomisessa on enemmän työtä ennen pelin alkamista, mutta kunhan kampanja lähtee käyntiin, pyörittää kampanja käytännössä itse itseään, minimaalisella valmistelulla yksittäistä pelikertaa kohden. Jos käytän parikymmentä tuntia uuden kampanjan suunnitteluun, jää kampanjan viikoittainen “ylläpito” ja… Continue reading Itseään ruokkiva kampanja

L’Île Mystérieuse

On vuosi 1650 eteläisellä Tyynellä valtamerellä. Ranskalainen sota-alus Lune on juuri laskenut ankkuriin toistaiseksi tuntemattoman tulivuorisaaren liepeille. Aluksen mukana kulkee tutkimusretkikunta, jonka tietojen mukaan saarella pitäisi pulputa tarunhohtoinen Ikuisen elämän lähde. Retkikunnan johtaja Maître Helyot le Tellier, d’Aizenayn markiisi, lähettää maihin pieniä tutkimuspartioita tavoitteenaan kartoittaa saari ja sen omituiset eliömuodot, sekä löytää tarunhohtoinen taikalähde. Rantahietikolle… Continue reading L’Île Mystérieuse

Erilaisia roolipelikerrontatapoja

Roolipelejä voi pelata monella eri tavalla, eikä jonkun käyttämä terminologia aina välttämättä aukene muille. Kirjoittelen tähän omia käsityksiäni roolipelien kerrontatyyleistä ja siitä, kuinka pelinjohtaja voi valmistautua tai olla valmistautumatta pelitapahtumiin etukäteen. Listausta voi ajatella jonkinlaisena pelityylien, tai pikemminkin pelinjohtotyylien, taksonomiana. Myös muunlaisia kampanjatyylejä on varmasti olemassa, mutta en nyt tähän hätään keksinyt kuutta tyyliä enempää.… Continue reading Erilaisia roolipelikerrontatapoja

Living Dungeon World

Olen ollut jo pidemmän aikaa kiinnostunut monen eri pelinjohtajan vetämistä maailmoista, joissa olisi ainakin teoreettisesti mahdollista törmäyttää eri pelaajaporukoita ja niiden motiiveja toisiinsa. Vähän jotain sen tapaista meillä on ollut meneillään Elsirin laakso -kampanjassa, mutta aika pienessä mittakaavassa, jos vertaa tähän mielenkiintoiseen juttuun 1klb.comissa, joka kertoo Living Dungeon World -nimisestä kampanjasta. Neljän pelinjohtajan vetämä jatkuvajuoninen… Continue reading Living Dungeon World

Marvel Super Heroes

TSR:n historiakatsauksen jatkuessa, ajattelin seuraavaksi kirjoitella vuonna 1984 julkaistusta Marvel Super Heroesista. Se ei ole lähellekään ensimmäinen supersankarimaailmaan sijoittuva roolipeli, sillä se kunnia menee ilmeisesti pelille Superheroe 2044 vuodelta 1978, eikä edes toinen, mutta tällaiselle supersankaripeleihin perehtymättömälle se on helposti ja halvasti lähestyttävissä: TSR:n myynnin yhteydessä pelin oikeudet eivät ole ilmeisesti siirtyneet millekään uudelle julkaisijalle, joten peli löytyy… Continue reading Marvel Super Heroes

Hiekkalaatikon dynaamisuudesta

Olen aikaisemmin kirjoitellut aidosti dynaamisen hiekkalaatikkokampanjan toteuttamisen raskaudesta, lähinnä liittyen omaan torstaipeliimme Elsirin laaksoon. Kampanja etenee edelleen oikein mallikkaasti, mutta tuntuu jatkuvasti pelinjohtajan näkökulmasta liian staattiselta, sillä pelaajahahmoja ympäröivä maailma ei juurikaan muutu pelaajahahmoista riippumatta. Maailma vain ikään kuin odottaa hahmojen saapumista luokseen, jotta jonkinlainen muutosten sarja käynnistyisi. Toisin sanoen vain pelaajahahmojen toimet maailmassa johtavat muutoksiin.… Continue reading Hiekkalaatikon dynaamisuudesta