Kuka tätä blogia oikein lukee?

Limun ropellukset on edennyt vaivihkaa jo neljänteen vuoteensa. Vuosien saatossa on syntynyt kaikenlaista kirjoittelua roolipelejä läheltä liippaavista aiheista. Suosituimpia kirjoituksia ovat olleet haastattelut, joista varsinkin Dwarf Fortress -juttu nousee omaan luokkaansa n. 9 000 lukijallaan. Dwarf Fortress -haastattelun suosiosta johtunee myös se, että jenkkilukijoita on edelleen enemmän kuin meitä suomalaisia.

Myös Tuomion luolasto -kampanjaan liittyvät peliraportit ja hahmokuvaukset ovat keränneet paljon lukijoita, parhaimmillaan lähemmäs 2 000. Muita suosittuja juttuja ovat olleet muutkin haastattelut sekä Aloittelevan ja Edistyneen Luolamestarin Oppaat, samoin kuin blogiin nostetut visailut. Joitain satoja lukjoita keränneistä jutuista löytyy myös muutamia yleisluontoisia pohdintoja roolipelaamisen olemuksesta ja hävytöntä fiilistelyä ja nostalgiaa joidenkin aiheiden parissa. Myös blogin aluevaltaukset digitaalisen pelaamisen puolelta ovat parhaimmillaan olleet hyvin suosittuja reilusti yli tuhannella lukijallaan.

Viime vuoden aikana blogin päivitystahti on jonkin verran laskenut, joka on tietysti vähentänyt myös kävijöiden määrää. Tällä hetkellä uusia juttuja lukee WordPressin statistiikan mukaan keskimäärin n. 50 henkeä. Todellinen määrä lienee jonkin verran (vai moninkertaisesti?) korkeampi koska WordPress ei oivalla blogin etusivulle tulevien vierailijoiden suhdetta eri juttujen lukijamääriin. Alla tämän hetken “viralliset” WordPress-tilastot.

Visitor Visit
Today: 19 31
Yesterday: 23 51
Last 7 Days (Week): 263 679
Last 30 Days (Month): 993 3,097
Last 365 Days (Year): 15,298 118,578
Total: 72,866 391,040

 

Leave a comment