Vaihtoehtoinen taistelusysteemi D&D:n

Tulipahan mieleen vaihtoehtoinen taistelusysteemi D&D:n, jollaiseen en ole tainnut muualla törmätä, joten päätin jakaa sen täällä! Systeemin ideana on, että hahmot voivat hyökätä tasonsa verran kertoja kierroksessa, mutta vain kerran omalla kierroksellaan. Soveltaisin systeemiä lähinnä sotureihin, mutta miksei sitä voisi käyttää hirviöihin ja muihin hahmoluokkiinkin.

Käytännössä systeemi toimisi niin, että hahmo voi käyttää hyökkäyksiäi yhden omalla aloitevuorollaan, mutta myös muiden hyökätessä hahmoa vastaan, vaikkei hahmo olekaan vuorossa. Joka kerta kun hahmoa vastaan hyökätään, voi pelaaja valita torjuuko vai vastahyökkääkö. Torjuminen toimii aivan kuin vanilja-D&D, eli hyökkäävä hahmo yrittää ylittää/alittaa puolustajan haarniskaluokan.

Vastahyökkäyksessa sekä alkuperäinen hyökkääjä että hyökkäyksen kohde heittävät osumaheiton samanaikaisesti. Vastahyökkäys kuluttaa hahmolta yhden lyönnin, joten ykköstason hahmo ei voi sen jälkeen hyökätä omalla vuorollaan. Vastaavasti, jos ykköstason hahmo on jo toiminut ja hyökännyt, ei se voi enää vastahyökätä samalla kierroksella. Lyöntien määrän laskemiseen tarvitaan luonnollisesti suurikokoinen noppa tai jonkinlainen korttisysteemi.

Vastahyökkäys toimii niin että sekä hyökkääjä että kohde heittävät samanaikaisesti noppaa. Se joka heittää suuremman noppatuloksen, osuu. Hyökkäysbonukset lasketaan luonnollisesti mukaan heittoon, mutta vastustajan haarniskaluokalla ei ole merkitystä. Tällä voidaan ajatella simuloitavan sitä, että vastahyökkäyksessä kummatkin jättävät itsensä suojatta, jolloin lopputulos on poikkeuksellisen verinen.

Systeemi voi periaatteessa toimia myös niin, että hyvän aloitteen omaavat hahmot eivät välttämättä edes hyökkää vaan pyrkivät hakemaan mahdollisimman edullisen sijoituspaikan, josta voivat sitten suorittaa vastahyökkäyksiä. Systeemi mahdollistaa myös ketterän ja haarniskattoman hahmon pelaamisen vanilja-D&D:tä luontevammin. En kuitenkaan lukisi pitkän kantaman hyökkäyksiä vastahyökkäysmahdollisuuden piiriin.

Ratkaisematta on, saavatko myös hirviöt käyttää lisähyökkäyksiä kestonoppiensa mukaisesti tai saavatko papit ja vastaavat vastahyökätä vaikkapa puolikkaan tasonsa verran.

Kuulostaako lainkaan järkevältä?

Leave a comment