Kampanjaidea: Avaruuden merenkulkijat

AD&D:n toisen laitoksen aika 80- ja 90-lukujen taitteessa oli erilaisten kampanjamaailmojen ilotulittelua, aina Planescapen synkeästä ulottuvuusseikkailusta Dark Sunin kaltaisiin tunnelmapaloihin. Yksi sinä aikana julkaistuista maailmoista, tai pikemminkin toisten maailmojen väliseen avaruuteen sijoittuva metamaailma, on Jeff Grubbin suunnittelema Spelljammer vuodelta 1989. Spelljammer lienee toisen laitoksen AD&D:tä katsantokannasta riippuen joko hienoimmillaan ja huonoimmillaan. Kallistuin aikaisemmin jälkimmäisen katsantokannan puoleen, mutta olen viime aikoina ruvennut kiinnostumaan enemmän ja enemmän Spelljammerin kaltaisesta korkeafantasiasta, joten olen valmis muuttamaan mieltäni.

Tämän hienompaa logoa on vaikea kuvitella! Kuva: 1d4chan

Itse voisin ajatella peluuttavani Spelljammeria kahdella eri tavalla. Ensimmäinen vaihtoehto olisi käyttää Spelljammeria D&D-kampanjan loppupelinä, jossa pelaajahahmojen voimien kehittyessä siirrytään maan kamaralta avaruuteen, hankitaan oma alus ja ryhdytään leikkimään eri faktioiden hallitsemassa avaruushiekkalaatikossa. Tällaisessa pelissä olisi tärkeää valita Spelljammerista muutama avaruusfaktio ja avaruudessa hengaileva puolijumala, ja pistää pelajaahahmot hankkimaan liittolaisia “lopullisessa tähtienvälisessä sodassa”. Kiinnostavaa olisi siirtymä maan kamaralta avaruuteen, ja se millä tavalla pelaajahahmot saavat haltuunsa avaruusaluksen ja minkälainen painolasti sen mukana tulee. Tällaisessa kampanjassa avaruusalukset olisivat ennen kaikkea keino siirtyä paikasta toiseen.

Spelljammer-aluksia löytyy kaiken kokoisina. Kuva: TSR Archive

Toinen mahdollisuus olisi keskittyä alusta asti avaruuteen ja avaruusaluksiin. Se tarkoittaisi että yksittäisten pelaajahahmojen lisäksi pelaajilla olisi hallittavanaan Spelljammer-alus, sen miehistö ja kuljettama lasti, ja että kampanja keskittyisi alusta asti kaupankäyntiin ja avaruuden tutkimiseen. Tällä tavalla pelattuna Spelljammer olisi lähempänä resurssienhallintapainoitteista pelaamista, joka tarkoittaisi että pelaajat yrittävät maksimoida paitsi hahmojensa tasoja, myös hallitsemansa aluksen varusteita ja aseistusta. Silloin oltaisiin pelillisesti lähempänä Traveller-roolipeliä, tai klassikkotietokonepelejä kuten Eliteä, MicroProsen Piratesia tai Eve Onlinea. Tällainen kampanja tarvitsisi luonnollisesti monipuoliset kaupankäyntisäännöt, joiden avulla pelaajahahmot ja ennen kaikkea niiden hallitseman alus voisivat pikkuhiljaa kehittyä, sekä tietysti yksityiskohtaiset säännöt eri faktioiden väliseen kilpailuun ja liittoutumiseen.

Yksi kymmenistä erilaisista Skyship Combat aluksista. Kuva: Bruce Heard

Näiden lisäksi olisi tärkeää kehitellä mysö kunnolliset avaruustaistelusäännöt, joiden avulla voidaan luontevasti siirtyä usean aluksen avaruustaistelun ja yksittäisten hahmojen toilailujen välillä. Vaikka Spelljammerissa on jotakin sen kaltaista, ei systeemi ainakaan luettuna täysin vakuuta. Onneksi avaruustaistelusääntöjä voi hakea myös muualta. Mystara-vaikuttaja Bruce Heardin Skypship Combat sijoittuu avaruuden sijaan Calidar-maailman taivaalle ja planeetan kuiden väliseen lähiavaruuteen, mutta se tuntuisi tarjoavan kaipaamani säännöt myös Spelljammer-käyttöön. Kaikkein kätevintä Skyship Combatissa on se, että se skaalautuu saumattomasti avaruus- ja lähitaisteluiden välillä!

Alusten tiedot näyttävät mm. kulkunopeuden eri “aurinkotuulien” vallitessa. Kuva: Bruce Heard

Minua kiinnostaa ennen kaikkea se, että Skyship Combat on systeemi, joka tuo avaruusalustaisteluun lautapeli- tai strategiapelimäisiä ulottuvuuksia. Lauta- tai strategiapelin yhdistäminen roolipelimäiseen kampanjamuotoon on pyörinyt mielessä jo pidempään, ja Skyship Combat yhdistettynä Spelljammeriin tarjoaisi siihen erinomaiset eväät. Mietymys kampanjamuotoisiin strategiapeleihin juontaa juurensa jo ensimmäisen maailmansodan hävittäjä-ässiä kuvaavaan Blue Maxiin ja sen kokemuspistesääntöihin. Tällainen kuvio, jossa pilotit ja niiden lentämät alukset vähä vähältä kehittyvät, sopisi hyvin lautapelimäiseen avaruuskaupankäyntiin ja niiden vastapainoksi roolipelimäiseen diplomatiaan, tai ainakin minusta sellaista olisi hyvin kiehtova pelata. Hahmojen kykyjä kuvaamaan sopisi aivan hyvin jokin olemassaolevista D&D-laitoksista, kunhan se soveltuisi roolipelaamisen lisäksi merirosvomaisiin entrauksiin ja niiden myötä käytyihin lähitaisteluihin taktisella taistelukentällä.

Mielenkiintoista on myös se, kuinka Spelljammerista löytyy toisen laitoksen AD&D:n lisäksi myös muunlaisia versioita. Blog of Holdingin yhden sivun Spelljammer-säännöt D&D in space sisältävät ainakin mainospuheen mukaan kaiken tarvittavan Spelljammer-pelejä varten, ilman että pitää kahlata alkuperäistä sääntökirjaa ja yrittää löytää sieltä varsinaisia sääntöjä kaiken fluffin keskeltä. D&D in Spacessa Spelljammerin liiankin yksityiskohtaiset kuvaukset ja monisyiset selitykset antavat tilaa yksinkertaisille mekaniikoille ja peliproseduureille, joka tekee avaruudessa seikkailemisesta sopivan kevyttä ja “pelimäistä”. Kiteyttäen voisi kai todeta, että avaruuspelin kaikki säännöt ovat olemassa tavalla tai toisella, joten enää pitäisi yhdistellä ne järkeväksi kokonaisuudeksi ja löytää jostakin aikaa pelaamiseen…

Leave a comment