Kampanjaidea: Avaruuden merenkulkijat

AD&D:n toisen laitoksen aika 80- ja 90-lukujen taitteessa oli erilaisten kampanjamaailmojen ilotulittelua, aina Planescapen synkeästä ulottuvuusseikkailusta Dark Sunin kaltaisiin tunnelmapaloihin. Yksi sinä aikana julkaistuista maailmoista, tai pikemminkin toisten maailmojen väliseen avaruuteen sijoittuva metamaailma, on Jeff Grubbin suunnittelema Spelljammer vuodelta 1989. Spelljammer lienee toisen laitoksen AD&D:tä katsantokannasta riippuen joko hienoimmillaan ja huonoimmillaan. Kallistuin aikaisemmin jälkimmäisen katsantokannan… Continue reading Kampanjaidea: Avaruuden merenkulkijat

Kaupunkikampanjan vetäminen

Toisinaan ihmettelen miksei kukaan ole vieläkään julkaissut kunnollisia sääntöjä kaupunkikampanjoiden vetämiseen. Kaupungissa seikkaileminen tuntuisi olevan luolastovastinettaan paljon hankalammin toteutettavissa, ainakin jos se halutaan pitää pelimäisenä. Useimmissa julkaistuissa kaupunkiseikkailuissa on paljon enemmän pelinjohtajan päätäntävallan (ja siten ohjailun) alla: keitä eri paikoissa tavataan, onko paikasta toiseen liikkuessa vaara törmätä yllättäviin vastaantulijoihin, miten virkavalta reagoi pelaajahahmojen tekemisiin ja niin edelleen.… Continue reading Kaupunkikampanjan vetäminen

Taitojen tarpeellisuudesta

Vaarallisessa luolastossa ja kesyttämättömässä erämaassa seikkailemiseen tarvitaan taitoa. Miten muuten sankari päihittäisi lukemattomat ansat, ylittäisi vuolaat joet tai neuvottelisi vihollisjohtajan kanssa? Taitoa tarvitaan, mutta onko tarvittava taito pelihahmon vai pelaajan? D&D:n taidot tulivat lopullisesti vasta AD&D:n kakkospainoksen myötä vuonna 1989. Sitä ennen D&D:ssä oli toki ollut käytössä taitoja ja niihin verrattuja ominaisuuksia, mutta ne oli… Continue reading Taitojen tarpeellisuudesta

Dungeon Robber!

Nyt kaikki pelaamaan Dungeon Robberia, joka on flashilla tehty OD&D-peli! Kyseessä on Gygaxin OD&D-satunnaistaulukoihin perustuva luolastogeneraattori, joka luo luolaston käytävineen, huoneineen, hirviöineen ja aarteineen. Dungeon Robberia pelatessa tulee tietyllä tapaa pelanneeksi Gary Gygaxin koodaamaa tietokoneroolipeliä, joka on omalla kieroutuneella tavallaan aika siisti juttu. Dungeon Robber on Blog of Holdingia kirjoittavan Paul Hughesin käsialaa ja se… Continue reading Dungeon Robber!