Kampanjaidea: Avaruuden merenkulkijat

AD&D:n toisen laitoksen aika 80- ja 90-lukujen taitteessa oli erilaisten kampanjamaailmojen ilotulittelua, aina Planescapen synkeästä ulottuvuusseikkailusta Dark Sunin kaltaisiin tunnelmapaloihin. Yksi sinä aikana julkaistuista maailmoista, tai pikemminkin toisten maailmojen väliseen avaruuteen sijoittuva metamaailma, on Jeff Grubbin suunnittelema Spelljammer vuodelta 1989. … Continue reading

Kampanjaidea: Avaruuskultistit

Vaikka H.P. Lovecraftin syntymäpäivät menivätkin jo reilu viikko sitten (Lovecraft oli syntynyt 20.8. 1890), on syksyn pimenevien iltojen laskeutuessa mitä oivallisin hetki kirjoitella Cthulhusta, tällä kertaa avaruusnäkökulmalla. Challenge-lehdessä oli joskin muinoin (eli numerossa #43) avaruuteen sijoittuva Marcus Rowlandin A Souvenir … Continue reading

Kampanjaidea: Cthulhu mielisairaalassa

Aina välillä mieleen juolahtaa erilaisia kampanjaideoita, joita ei kuitenkaan realistisesti ehdi ikinä peluuttaa. Minulla on pöytälaatikossa jo nyt kourallinen puoliaktiivisesti kehittyviä kampanjoita, jotka toivon vielä jonain päivänä pelaavani. Niiden lisäksi on sitten loputon määrä kiinnostavia ideoita, joita voisi lähteä kehittämään, … Continue reading

Kampanjaidea: Psykedeelinen ulottuvuuskampanja

Vaikka suurin osa peliporukoista tuntuu viihtyvän aika geneeristen örkki- ja goblinseikkailuiden parissa, on julkaistuissa D&D-materiaaleissa valtavasti potentiaalia myös muunlaisten kampanjoiden vetämiseen. Yksi kiehtovimmista D&D:n piirteistä käsittelee eri ulottuvuuksia, jotka ovet olleet osana peliä jo sen varhaisista versioista asti. Ensimmäisen laitoksen … Continue reading

Kampanjaidea: Viikingit Obsidiaanikaupungissa

Viikingit ja roolipelit sopivat hyvin yhteen, onhan kummassakin kyse ryöstelevistä omaneduntavoittelijoista. Kirjoittelin vuosi sitten Venäjän jokia pitkin seikkailevista varjageista ja näiden edesottamusten soveltumisesta roolipelikampanjan perustaksi. Ajatuksena oli silloin realistissävytteinen kampanja varjageista, mutta miksei soppaan voisi lisätä vähän yliluonnolista ja pulp-henkeäkin? Koska … Continue reading

Kampanjaidea: Varjagien idäntiellä

Viikingit eivät tunnetusti tehneet kauppaa ja ryöstelleet vain lännessä, vaan myös idässä. Ensimmäisen vuosituhannen loppupuolella varjageiksi kutsutut itäiset viikingit kehittelivät kauppareittejä halki Itä-Euroopan ja Venäjän kohti Mustaa merta, Kaspianmerta ja niiden rannoilla sijaitsevia suurkaupunkeja. Varjagit olivat tunnettuja sotaisuudestaan ja Konstantinopolissa, eli … Continue reading