Helposti syvyyttä NPC-hahmoihin, eli kuinka käyttää Hyveitä ja Tarot-kortteja luomaan tarinankaaria NPC:lle.

Joudun heti alkuun tunnustamaan, että satunnaisgenerointi on kohdallani edennyt jo niin pitkälle, että käytän excel-taulukoita pelinjohtamisessani hyvin aktiivisesti ja koen turhautumista, että julkaisuihin ei standardina kuulu automaattisesti julkaisijan puolelta taulukoita tiedostoina helpottamaan arpomista, sillä niiden käsin tekeminen on joskus työlästä.

Ajattelin tällä kertaa valottaa kuinka käytän “klassisia” hyveitä ja Tarot-kortteja luomaan yhdellä napinpainalluksella luonteenpiirteet, taustatarinaa ja kehityskaari NPC:lle.

Järjestelmäni toimii itselläni parhaiten siten, että minulla on jo olemassa joku henkilöhahmo osana maailmaa, mutta hän kaipaa lisää syvyyttä. Otetaan tällä kertaa työn alle satunnaisesti generoitu ammatinedustajan *pim*: Kultaseppä. Sanotaan nyt siis että tämä kultaseppä *pim* Vesl Endasa on aiemmin toiminut lähinnä yhtenä statistina seikkailijoiden tarinassa, mutta nyt syystä taikka toisesta on saamassa suurempaa roolia seikkailussa. Niinpä hänelle tarvitaan hieman lisää syvyyttä ja henkilöhahmoa.

Olen nyt painanut kerran nappulaa ja kone on generoinut arvot, nappulaa painan aina vain kerran, olin tulokseen tyytyväinen tai en. Aluksi ristiriitaisilta vaikuttavat tulokset ovat yleensä lopulta kaikkein parhaimmat, sillä ne tuottavat tarinoita, joita en intuitiivisesti itse tekisi. Tällä kertaa olen lisännyt alla olevaan kuvaan mukaan myös kuvat arvotuista Tarot-korteista, joita taulukkoni ei itsenäisesti tavanomaisesti lisää, mutta koska niiden käyttäminen on tulkinnan kannalta äärimmäisen suotavaa olen näin nyt tehnyt.

Aloitan vain tutkimalla arvoja yksi kerrallaan ja alan muodostaa kokonaiskuvaa “as we go”.

LUONNE

Kuvassa vasemmalla on nyt siis hyveet asteikolla -3/+3. Nolla tarkoittaa kultaista keskitietä, eli tasapainoa kyseisen hyveen kohdalla muussa tapauksessa kyseessä on kunkin hyveen laiminlyönti tai liiallinen tavoittelu. Arvona 3 on jo siis todella suuresti ylitselyöty hyve. Kunkin hyveen kohdalla olen merkinnyt sulkuihin (Basic DnD) atribuutin johon hyve noin pintapuoleisesti saattaa vaikuttaa.

Vesl Endsanan luonne on siis seuraavanlainen:

+2 Strenght / voimakkuus = Vahva todistamisen tarve: Vesl kokee vahvaa tarvetta todistaa voimiansa ja/tai arvoansa jatkuvasti joko fyysisesti tai muuten.
+2 Wisdom / viisaus = Kirjaviisastelu: Hän on erittäin taipuvainen viisasteluun ja ylimielisyyteen niitä kohtaan joita hän pitää itseään oppimattomampina.
+1 Justice / oikeudenmukaisuus = liian armahtavainen: Hänen oikeudenmukaisuuteensa on ajoittain helppo vaikuttaa vetoamalla hänen tunteellisuuteensa.
0 Temperance / maltillisuus = Tasapainoinen: Vesl on maltillinen ja rauhallinen.
-2 Health /elämäntavat = hyvin epäterveet: Vaikka Vesl on muuten maltillinen, hän on hyvin taipuvainen elämään hyvin epäterveellistä elämää. Tämä on hänen suurin heikkoutensa. Salattu pahe?
-1 Beauty / kauneus = liian vaatimaton: Vesl on taipuvainen vähättelemään omia hyviä puoliaan kts. Strenght.
+1 Courage / rohkeus = hieman uhkarohkea: Itselleen (jo tässä vaiheessa paljastuu) tyypilliseen tapaan saattaa Vesl tehdä hätiköityjä ja uhkarohkeita ratkaisuja.
0 Charity / hyväntekeväisyys = tasapainoinen: Vesl ymmärtää hyvin oman sosiologis-taloudellisen asemansa ja on valmis kantamaan kortensa kekoon sopusuhtaisessa määrässä.

(vaihtoehtoiset:
-1 Jalosukuisuus: Vesl on peräisin vaatimattomasta suvusta ja on noussut omalla työllään asemaansa.
+1 Kyvykkyys taistelussa: Vesl on tarpeen vaatiessa pätevä soturi)

Yhteenveto:

Tulkinta on tietty tilanteesta riippuvainen kuinka näitä hyveitä soveltaa seikkailuunsa. Mutta yhteenvetona Veslistä arvioin että hänellä on taipumusta oman arvonsa todistamiseen niin kirjaviisaudessa kuin rohkeissa teoissa ja muutenkin pätemällä (ehkä siksi hän on kultaseppä alunperinkin?). Syy tähän on hänen vääristynyt oma kuvansa, jossa hän ei anna arvoa omille hyville puolilleen: maltillisuudelle ja hyväntahoisuudelleen (ehkäpä hän elättää jotain sukulaisia?). Kaiken tämän taustalla on paha päihderiippuvuus (tai muu häpeällinen elämäntyyli).


VESLIN TARINANKAARI

Tarot-kortteinani käytän ns. Rider-Waite pakkaa, tämä on puhdas henkilökohtainen mieltymys. Tosin muita valinnan menetelmiä tuskin onkaan Tarot-pakan valitsemiseen :), mikäli asia kiinnostaa kannattaa tutustua myös vaihtoehtoihin, sillä pakkoja on monenlaisia erilaisine kuvituksineen.

Selityksiä löytyy varsin hyvin netistä, suosikkejani ovat wikipedia (jossa tosin monesta kortista ei ole selitystä lainkaan) sekä vallan mainiot: https://m.tarot.com/tarot/cards sekä http://www.tarot-card.net/tarotcardmeanings.htm.

Arvon kolme korttia yhden kullekkin: Menneisyys, Nykyhetki ja Tuleva.

    VESLIN MENNEISYYS:

TEN OF CUPS

The Ten of this suit traditionally signifies family and community, often showing a celebratory scene including many generations, crowned by a rainbow signifying the end of hard times.

See this vision — love and support extending in all directions — a huge emotional safety net for everyone. Love. Fulfillment. Happiness. Harmony. Closeness of the family. Popularity and acceptance. The Ten of Cups represents the pinnacle of emotional well-being. Traditionally, community, esteem, reputation, contentment.

Kortin yleinen tulkinta on, että perhe tai yhteisö on käynyt läpi kovia aikoja, jotka ovat päättyneet ja nyt kyseessä ovat hyvät ajat. Perhe/yhteisö on vahva turvaverkko jossa on hyväksyntää ja suosiota.

No mutta tämähän sopii vallan mainiosti aiempaan. Veslin menneisyys (jalosukuisuus ja hyväntekeväisyys) huomioon ottaen. Vesl näyttelee keskeistä osaa sukunsa nousemisessa vaikeuksista voittoon. Tästä merkkinä on hänen nykyinen ammattinsa kultaseppänä. Ehkäpä isä tai muu voimakas sukulainen on mahdollistanut sen joten Vesl kokee olevansa velkaa. Hänen tulonsa ovat auttaneet koko suvun jaloilleen.

Tämä tosin tekee Vesl päihderiippuvaisuudesta entistä häpeällisempää ja hän joutuu piilottelemaan sitä ja pelkää menettävänsä kaiken mitä on saatu aikaan.

    NYKYHETKI

THE MOON

The Moon card refers to a deep state of sensitivity and imaginative impressionability, developed within a womb of deep relaxation. Here we dream and go into trance, have visions and receive insights, wash in and out with the psychic tides, and experience deep mystical and/or terrifying realities beyond our ordinary senses. In a state of expanded consciousness, we cannot always control what happens. The Moon card represents the ultimate test of a soul’s integrity, where the membrane between the self and the unknown is removed, and the drop of individuality re-enters the ocean of being. What transpires next is between a soul and its maker. Mystery. Nightmares. Dreams. The fears that grow in the dark. Secrets. The Moon lights the gateway between the physical and metaphysical, the conscious and subconscious realms. Entering the Moon’s world is frightening, but can also be revealing and inspirational. The Moon suggests creativity and intuition. Possibly psychic revelations. Utilize the inspiration. Perhaps write or paint. But also respect the dangers lurking in the dark. Beware of deceptions and phony people. The subject must be very careful to avoid hiding their fears behind alchohol or drugs, as the Moon indicates increased vulnerability to these self destructive behaviors. Traditionally, hidden enemies, deception, illusion, danger, terror, lunacy, plots, dreams.

Kuu kuvastaa “suurinta sielunpuhtauden koitosta”. Visioita tuonpuoleisesta ja/tai syvältä itsestä. Syvällisesti mystisiä ja jopa kauhistuttavia kokemuksia tuonpuoleisesta todellisuudesta. Tilanne ei ole yksilön hallinnassa enää. “Henkilön täytyy olla hyvin varovainen ettei peitä pelkoaan päihteillä”. Piilossa olevia kauhuja tai vihamiehiä, huijausta, illuusioita, vaaraa, kauhua, hulluutta, juonia ja unia.

No ei ihme että Veslistä on tullut tärkeämpikin NPC seikkailuissa. Hän on keskellä suurinta mahdollista koetosta, sotkeutuneen ties mihin juoneen tuonpuoleisten tahojen kanssa, tilanteessa jossa hänen näkökulmastaan olisi nyt aivan keskeistä päästä eroon päihderiipuvuudesta. Tämä saattaa olla juuri se kohta, jossa pelaajahahmot voivat osallistua Veslin elämään ratkaisevasti, mutta ehkä kaikki on lopulta kiinni Veslistä itsestään?


    TULEVAISUUS

FIVE OF SWORDS

Traditionally, the Five of this suit references the grim and sobering process of cleaning up the battlefield after a conflict. The war as a whole has not been won or lost yet, but in this skirmish there were grievous casualties. This card admonishes the loser to study carefully what went wrong, so that a new strategy can be devised and more setbacks forestalled. There is a need to regroup and rethink the game plan, discover your blind spots and weak links, and take corrective measures before getting back into the field for another round. Dynamism and determination overwhelm kindheartedness. The victor believes he is right and honorable, but has little compassion or empathy. Victory at what cost? Are those former friends walking away beaten and intimidated? Short term victory that may result in long term loss. Depending on the context, possibly an indicator of abuse. A lesson that you can never win with some people, and sometimes you just have to walk away.

Tavanomaisesti kortti edustaa synkkää ja selventävää tapahtumaketjua, jossa taistelukenttää siivotaan taistelun jäljiltä. Sotaa ei ole voitettu eikä hävitty mutta menetykset ovat olleet vakavia. Voitto on saattanut tulla mutta kovalla hinnalla. Ryhmän on aika arvioida mikä meni pieleen ja mitä voisi tehdä toisin.

Nyt tuli varsin synkkä kortti vaikka ei täysin toivoton. Voi Vesl parkaa, nyt on kyllä todella vaikeat ajat edessä. Ehkäpä Veslin poika on kidnapattu ja vaarassa ja häntä kiristetään sillä. Oli miten oli panokset ovat nyt todella korkeat ja mahdollisuus sille että tilanteesta selvitään ilman että joku kärsii pahasti ovat todella olemattomat. Ehkäpä pelaajilla on edessään valinta jossa ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja, joku pitää uhrata. Mutta miten kääntää tuo tappio edes osittain hyväksi tai voitoksi?

    YHTEENVETO

Oi voi, Vesl on nyt sotkeutunut kuvioon jossa liikkuu aivan liian suuret voimat ja mahtavat vastustajat. Ehkäpä häntä kiristetään ja tilanne on varsin toivoton. Toivottomuus ajaa Vesliä entistä syvemmälle päihderiippuvuuteen joka entisestään pahentaan tilannetta (pelaajien näkökulmasta vahvistaa vastustajan otetta tilanteesta). Veslin päihteiden käyttö varmistaa että tilanne pysyy muiden hallussa. Pelaajilla on mahdollisuus auttaa Vesliä nousemaan suosta ja muutamaan tilanne pysyvästi paremmaksi, mutta hinta tuolle muutokselle tulee olemaan kova ehkäpä jonkun henki on vaakalaudalla tai suuri uhraus on edessä pitääkö Veslin luopua ammatistaan? Pystyykö hän peittoamaan riippuvuutensa löytämään syyn toimia “oikein”, koska sen hinta tulee olemaan erityisen kova?

LOPUKSI

Hämmästyn aina miten tehokkaat työkalut hyveet ja tarot ovat yhdessä, ne luovat riittävästi mielikuvitukselleni pohjaa alkaa rakentaa hahmoa ja jättävät silti riittävästi ilmaa, että pystyn soveltamaan niitä seikkailun yksityiskohtiin tarpeen mukaan. Menetelmän yllätyksellisyys on myös ihastuttavaa. Kun aluksi lähdin tutkimaan Vesl:n tapausta tuntui hahmo hieman turhankin tavanomaiselta, mutta hiljalleen tavanomaisuuden takaa paljastui hyvin monimutkainen kudelma. Erityisesti koen menetelmässä tehokkaaksi generoida hahmolle niin luonnetta kuin niihin liittyviä “tapahtumia”, sekä ennen kaikkea sen mihin hahmo on matkalla. Hahmon muutos on aina draaman keskiössä ja siihen tämä vallaton yhdistelmä tuntuu luovan erinomaisia aineksia.

Tekstissä käytetyt satunnaisgeneraattorit:
Ammatti: http://www.fantasynamegenerators.com/profession-names.php
Nimi: http://www.rinkworks.com/namegen/fnames.cgi?d=1&f=0
Raider-Waite Tarotkortit: https://en.wikipedia.org/wiki/Rider-Waite_tarot_deck

Leave a comment