Tuomas Pirisen suunnittelema ja Games Workshopin julkaisema Mordheim on ehtinyt jo kunnioitettavaan 20 vuoden ikään. Selailin hiljattain pelin nykyistä “living rulebook” -versiota ja ihastelin kuinka uskomattoman virtaviivaiset ja tyylikkäät pelin säännöt ovat. Vaikka Mordheim perustuu Warhammer Fantasy Battlen aika korkean abstraktiotason sääntöihin, joissa ei juurikaan jää tilaa hienovaraisille hahmojen välisille eroille, onnistuu Mordheim puristamaan säännöistä riittävästi irti jotta jokainen hahmo tuntuu uniikilta. Se johtuu osittain erittäin tyylikkäistä asesäännöistä, joissa jokaisella aseella on omanlaisensa tunnistettava ominaisuus, ja toisaalta pienistä variaatioista hahmojen kykyarvoissa ja näiden erityistaidoista.
Asesäännöissä tämää näkyy parhaiten. Esim. miekalla voi torjua vastustajan iskun heittämällä sitä vastaan, kun taas kirveellä saa aikaan vakavampia vammoja ja varsijousen kanssa ei voi liikkua ja ampua. Aseiden erityispiirteet on onnistuttu kuvaamaan täysin aukottomasti muutamalla lauseella, kuitenkin niin että jokaisella aseella on selkeä oma profiilinsa ja luonteensa. Sääntöjen tyylikkyys ulottuu erilaisiin luolastojen tutkimisessa tarpeellisiin esineisiin, kuten pyhiin symboleihin, joiden avulla voi paremmin vastustaa vihollisten pelkoauraa, valkosipuliin, jonka avulla voi ajaa pois vampyyreitä, tai vaikkapa hevosiin ja metsästyskoiriin.
Mordheim, tai pikemminkin Old World, on myös maailmana erittäin soveltuva roolipelaamiseen. Vaikka pidän Warhammer Fantasy Roleplay -pelin erilaisista versioista, ja tietysti etenkin hahmonluonnista erilaisine “urapolkuineen”, on niissä melkein jo liikaa yksityiskohtia prosentuaalisine osumamahdollisuuksineen ja sen sellaisine yksityiskohtineen. Mordheimissa taistelu on erittäin simppeliä ja luontevaa, mutta kuitenkin niin että erilaisissa hahmoissa ja varusteissa on juuri sopivasti (tai peräti paljon enemmän) eroja kuin esim. Dungeons & Dragonsin lähinnä erilaisilla vaurionopilla toisistaan erotetuissa aseissa.
D&D:n historiaa tunteville ei liene yllätys, että miniatyyritaistelusääntöjen varaan voi rakentaa kokonaisen roolipelisäännöstön muuttamatta tai lisäämättä juuri mitään. Samahan tapahtui historiallisesti vuonna 1971 julkaistulle Chainmail-miniatyyripelille, josta kehittyi orgaanisen pelaamisen myötä D&D:n ensimmäinen laitos, joka julkaistiin 1974. Ainakin minua kiinnostaisi lähteä kokeilemaan, miten Mordheim toimi pidemmän kampanjan pohjana niin, että mukana olisi pelinjohtaja ja jokaisella pelaajalla vain muutamia hahmoja klassisen D&D:n tyyliin.
Mordheimin living rulebookissa on myös paljon muuta hyödyllistä, mm. magia- ja kokemussäännöt, sekä erittäin hienot säännöt taisteluiden välisiin satunnaiskohtaamisiin. Näissä kohtaamisissa on mahtavia tilanteita, jotka oikein tihkuvat tunnelmaa ja sopisivat sellaisinaan myös roolipelien satunnaiskohtaamisiksi. Vielä paremmaksi pistää lisäosa Mordheim: Empire in Flames, jossa voi kohdata piparkakkutaloja, taikasormuksia ja muuta kutkuttavan satumaista imperiumin takamailla liikuttaessa. Fanien tekemissä lisäosissa onkin sitten jo kaikenlaista, ja niihin voi tutustua esim. Broheim-sivulla tai Warhammer Narrativesissa.
Miksi siis pelata roolipelejä D&D:n OSR-säännöillä, kun vaihtoehtona on Mordheimin kaltainen äärimmäisen tyylikäs säännöstö, joka sisältää maailmakuvauksen, lukemattomissa sessioissa pelitestatun virtaviivaisen säännöstön, valmiit hirviöt ja muut viholliset, sekä taikaesineet ja muuta hyödyllistä! En ainakaan heti keksi syytä miksei tätä voisi kokeilla, mutta en tietysti voi mennä takuusen onnistumisesta. Olen kuitenkin kiinnostunut kuulemaan lisää jos joku on tällaiseen hankkeeseen lähtenyt. Tähän mennessä ainoa vastaan tullut häritsevä asia on vaikealukuisen fraktuuran käyttö sääntöjen otsikoissa, mutta eiköhän senkin kanssa voisi oppia elämään…