Vaikka suurin osa peliporukoista tuntuu viihtyvän aika geneeristen örkki- ja goblinseikkailuiden parissa, on julkaistuissa D&D-materiaaleissa valtavasti potentiaalia myös muunlaisten kampanjoiden vetämiseen. Yksi kiehtovimmista D&D:n piirteistä käsittelee eri ulottuvuuksia, jotka ovet olleet osana peliä jo sen varhaisista versioista asti. Ensimmäisen laitoksen Player’s Handbookissa käsitellään aihetta muutaman sivun verran ja tiedetään että Gygaxin kotikampanjoissa sovellettiin erilaisia malleja ulottuvuustasoitsa. Ajatus eri olemisen tasoilla seikkailevista pelaajahahmoista on jo aika oleellinen osa BECMI-sarjan hahmonkehitystä, sillä siinä hahmojen on tarkoitus kohota ulottuvuuksien halki Marvel-sarjakuvien tyyliin surffaileviksi immortaleiksi. Lopulliseti ulottuvuusasiat laitettiin nippuun Jeff Grubbin kirjoittamassa Manual of the Planesissa, joka sisältää yli sata sivua hyvinkin hapokasta kuvausta eri ulottuvuuksista ja niissä hengailusta.
Eri ulottuvuuksiin liittyy erittäin kiehtovia yksityiskohtia, kuten että eteerisellä tasolla hengailevat voivat aukaista eteerisen tason ja tosimaailman väliin ikkunoita, joista voivat sitten ovelasti vakoilla tosimaailman olentoja, tai että etereaalitasolta muille tasoille voi liikkua erilaisten outojen usvaisten verhojen takaa. Toisaalta erilaiset astraalimyrskyt voivat ilmetä tosimaailmassa ulottuvuuksien välisinä repeäminä, joissa outoa materiaa tai selittämättömiä ilmiöitä ja niiden mukanaan tuomia kauhuja ilmaantuu tosimaailmaan. Vaikka D&D:n kosmologia on äärimmäisen normatiivista siinä mielessä että kaikenlaisille ilmiöille on olemassa oma paikkansa, ovat tätä tasapainoa järisyttävät tapahtumat aina potentiaalisesti kammottavia. Ei liene ihme, että esim. Stranger Thingsin ulottuvuuksien välistä logiikkaa selittävät kelat on lainattu aika lailla suoraan D&D:n kosmologiasta.
Vaikka julkaistuissa D&D-kampanjoissa käsitellään myös ulottuuksien välistä seikkailua, esim. Planescapessa, ei D&D-kosmologian koko valtavaa potentiaalia ole mielestäni hyödynnetty läheskään siinä määrin kuin sitä voisi. Tulipa siksi mieleeni kampanjaidea, joka perustuu siihen että pelaajahahmot ovat syrjäisen heimon jäseniä. Heimo on vuosisatojen jälkeisen kokeilun myötä oppinut käyttämään erilaisia psykoaktiivisia aineita sisältäviä sieniä sillä tavalla, että niitä syövät voivat alkaa liikkua eteerisellä tasolla, tai jopa astraalitasolla. Nuoria shamaanioppilaita (lue pelaajahahmoja) lähetetään tutkimaan tosimaailmaa reunustavia ulottuuksia, tavoitteenaan ystävystyä voimallisten henkiolentojen kanssa ja tuoda mukanaa vahvoja taikaesineitä.
Heimon hyödyntämät taikaesineet on kaikki tuotu tällaisilta retkiltä, ja kyläläiset käyvät myös tapaamassa jumaliaan muissa ulottuvuuksissa. Toisaalta jotkut “jumalista” ovat siirtyneet asumaan kylään, kuten vaikkapa Lamassut tai Shedut, tai vaikkapa Coutlat. Kampanjassa pelaajahahmot ovat nuoria initioituja, jotka lähtevät muille tasoille etsimään hengellistä kasvua, liittolaisia ja taikaesineitä kylää auttamaan. Kampanjan edetessä astraalimyrskyt ja pelaajien saamat voimalliset viholliset tunkeutuvat tosimaailmaan, ja pelaajahahmojen täytyy kamppailla vaaroja vastaan erilaisissa maailmoissa. Tällaisessa kampanjassa voi korostaa eri ulottuuvustasojen vaarallisuutta, tai sitten tehdä eri ulottuvuuksista enemmänkin haavemaailmoja, joissa hahmojen unelmat käyvät toteen. Silloin ne toimisivat pikemminkin Lovecraftin Dreamlandsin tapaan, niin että pelaajahahmot olisivat onnettomien uhrien sijaan oman elämänsä sankareita, jotka saavat toisissa ulottuuvuuksissa käyttöönsä koko henkisen ja fyysisen potentiaalinsa.