Olen kesän aikana lueskellut paitsi Greg Gillespien Dwarrowdeepiä, myös Rick Bartonin kirjoittamaa megaluolasto Arden Vulia, joka lienee yli 1100 sivullaan ja 25 luolastokerroksellaan laajin koskaan julkaistu roolipelikampanja. Luolastolla on hintaa yli 100 euroa, mutta nappasin itse omani alennuksesta, jolloin hinta oli vain puolet siitä. Vaikka kesäkuussa käsittelemäni Dwarrowdeep kuvaa huomattavasti Arden Vulia suurempaa hylättyä kääpiölinnoitusta, on se vähän yli kolmesataasivuisena julkaisuna pikemminkin pelkkä luonnos verrattuna Arden Vulin järkälemäisyyteen. Se taitaa olla loppujen lopuksi sekä hyvä että huono asia, ja yritän seuraavaksi hieman tarkemmin kuvata miksi.
Arden Vul on siinä mielessä valmis, että tuntuu että sitä on oikeasti pelitestattu. Vuosikausia jatkunut kehitystyö näkyy todella ihastuttavasti luolaston taustoissa, huonekuvauksissa ja kaikessa muussakin tietynlaisena “kerroksellisuutena”. Luolastolla ja sen eri osilla on historiaa, jolla on oikeasti merkitystä. Luolaston monituhatvuotinen tausta näkyy huoneissa ja niiden kuvauksissa, ja taustatarinaa seuraamalla voi saada todella merkittäviä pelillisiä etuja, mahdollistaahan se vaikkapa luolaston monimutkaisten pulmien ja mysteerien ratkomisen. Tästä esimerkkinä voi vaikka toimia se, kuinka luolastoon kuolleiden aikaisempien seikkailijoiden ruumiit ovat jääneet mitä mielenkiintoisimpiin paikkoihin, jotka antavat puolestaan vihjeitä luolaston muista osista. Toisaalta tuntuu myös että kuolleiden seikkailijoiden ruumiit ovat myös sidoksissa Bartonin omaan kampanjaan.
Arden Vul tuntuu toisin sanoen elävältä ja uskottavalta paikalta. Tämä uskottavuus ulottuu luolaston eri kerroksiin ja teema-alueisiin, joilla on kaikilla vahva oma tunnelmansa ja oma historiansa. Samoin kampanjassa on luolaston ja ympäröivän laakson useat faktiot ja niiden suhteet kuvattu hyvin ja tiiviisti, niin että niistä on hyötyä myös pelillisesti. Faktioiden motiivien ja intressien perusteella on hyvin helppo luoda vaikkapa faktioiden antamia pieniä tehtäviä ja “questeja” pelaajille. Paikan historia näkyy jatkuvasti myös ansoissa, mysteereissä, pulmissa ja aarteissa.
Tällä kaikella ihastuttavalla yksityiskohtaisuudella on myös varjopuolensa. Pelinjohtajan näkökulmasta tuntuu että Arden Vul on liiankin valmis, sillä se ei anna vaikkapa Dwarrowdeepin kaltaisen luonnosmaisen luolaston tapaan tilaa pelinjohtajalle tehdä kampanjasta omanlaisensa. Vaikka Arden Vulin huone- ja taustakuvaukset on kirjoitettu ihastuttavan selkeästi, tasapainoilevat ne jatkuvasti liiallisen yksityiskohtaisuuden ja tiiviimmän pelattavuutta palvelevan muodon välillä. Kun “kaikki” huoneiden osat ja yksityiskohdat on kuvattu, syntyy tekstiä valtavasti, joten tekstistä kehkeytyy pahimmillaan liiankin hidaslukuinen kokonaisuus. Se ei palvele hektisessä pelitilanteessa pelinjohtajaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Arden Vul on pohjimmiltaan koherentein ja pelattavin koskaan lukemani megaluolasto. Mutta koska se ei anna pelinjohtajalle ja peliporukalle riittävästi tilaa tehdä kampanjasta omanlaisensa en ole kuitenkaan täysin varma haluanko ruveta peluuttamaan sitä. Tämä lienee julkaistujen megaluolastojen perimmäinen paradoksi. Vaikka “valmis” megaluolasto on hyvin vaikuttava, ei liian hiottu muoto välttämättä ole kaikkein paras tapa julkaista megaluolastoa, sillä jokainen kampanja muodostuu vasta pelatessa. Joka tapauksessa Arden Vul kannattaa kyllä jossakin vaiheessa katsastaa, jos ei muuten niin sen vuoksi, että siinä on ihan loputtomasti laadukasta sisältöä lainattavaksi omiin kampanjoihin.