Mikä on peleissä kaunista?

Jos pelit ovat taidetta, täytyy meidän pystyä myös määrittelemään mikä niissä on kaunista ja hyvää. Mikä siis on peleissä kaunista? Tuntuu että vastaus on monipolvinen, etenkin kun kaikki pelit (ja etenkin digitaaliset pelit) ovat monimediatuotteita, jotka yhdistelevät erilaisia ilmaisutapoja ja taidemuotoja. Yksittäisessä pelissä voi olla kauneutta pelimekaniikoissa, grafiikassa ja näyttävissä miniatyyreissä, jopa musiikkissa ja liikkuvassa kuvassa. Näin ollen shakkipeli voi olla kaunis paitsi pelimekaniikkansa, myös pelivälineidensä kauniin käsityön kautta, ja uusi konsolipeli voi olla kaunis paitsi audiovisuaalisena teoksena, myös sääntöjensä ja käyttöliittymäsuunnittelunsa tasolla.

Pelien uniikki piirre on kuitenkin se, että ne hyödyntävät jonkinlaisia pelimekaniikkoja. Mikä niissä on kaunista? C. Thi Nguyen ehdottaa kirjassaan Games: Agency as Art että peleissä on kaunista nimen omaan se, että pelaaja voi itse päättää mitä hän tekee. Nguyen puhuu pelaajan “agencystä”, joka voitaneen kääntää kökösti pelaajan toimintamahdollisuuksiksi. Shakissa on kaunista se, että pelaaja voi valita minkä tahansa sääntöjen mahdollistaman siirron, eikä hän joudu toistamaan mitään ennalta valmisteltua tarinaa, tai muutenkaan seurattava valmista ratkaisua. Samaan tapaan on digitaalisissa peleissä kaunista se, että peli antaa mahdollisuuden valita miten pelaaja ohjaamat hahmot tai muut pelimerkit toimivat. Niin sanotusti emergenteissä peleissä peli peräti perustuu pelaajan tekemien valintojen varaan. Emergenssiin perustuvissa pöytäroolipeleissä valinta on niin ikään kauneuden kokemuksen keskiössä, sillä ratakiskoitus tai putkijuoksu ei useimmiten tunnu miellyttävältä.

Voisi jopa sanoa että pelaajan toimintamahdollisuudet unohtava peli on esteettisenä kokemuksena vajavainen – se ei tunnu hyvältä tai motivoivalta. Sanalla sanoen se ei ole kaunis. Sen sijaan peli, jossa on riittävästi mielekkäitä valintoja, ruokkii pelaajan mielikuvitusta ja antaa mahdollisuuden pohtia tehtyjen valintojen oikeellisuutta ja sitä, että mitä olisi voinut tehdä toisin. Sama pätee tietysti myös strategisiin lautapeleihin, joissa pelin jälkeinen jossittelu on oikein oma taiteenlajinsa. Juuri jossittelu onkin keskiössä kun puhutaan pelien kauneudesta, sillä toisin tekemisen mahdollisuuden on aina oltava läsnä. Pelaajan toimintamahdollisuuksien ylläpitäminen onkin oleellinen osa kaunista roolipelaamista.


Leave a Reply