Kun viisi kuukautta sitten aloittelimme tätä blogia Ilmarin kanssa, ei varmaan kumpikaan osannut sanoa mihin se oli menossa. Selvää oli että halusimme kirjoittaa roolipeleistä, niiden historiasta ja erilaisista pelityyleistä. Yhtenä ajatuksena oli myös kehittää jotakin uutta. Meitä kumpaakin kiinnosti roolipelaaminen sellaisena kuin se oli ollut silloin kaukaisella 70-luvulla, ennen kuin markkinavoimat alkoivat vaikuttaa pelijulkaisuihin ja lopulta itse pelaamiseen. Halusimme pelata enemmän, mutta samanaikaisesti tuntui että nykyisestä pelaamistyylistä puuttui jotakin.
Meillä kummallakin taitaa olla aika perinteinen (ainakin kolmekymppiselle suomalaiselle perinteinen) kokemus roolipeleistä, vaikka voinkin tässä puhua lähinnä itseni puolesta. Suomennettu D&D:n punalaatikko oli minulle vain etäisesti tuttu juniorivuosilta, sillä teinivuosina pelasimme lähinnä Runequestiä, Twilight: 2000:ta ja 2300 AD:ta. Painopiste oli vahvasti simulationistisessa pelaamisessa. Kaiken piti olla realistista. Tärkeää oli kuinka hyvin ja tarkkaan pelit mallinsivat maailmaa, olkoonkin että pelien maailmat usein olivat kaikkea muuta kuin realistisia.
90-luvulla kuvioihin astuivat paljon vapaamuotoisemmat pelit ja vuosikymmenen loppua kohden pelasimme kaikenmoisia “freeform” pelejä, joskus Ilmarin kanssa samassa porukassakin. Tämä siis ennen kuin indie-pelit olivat varsinaisesti saapuneet suomalaiselle pelikartalle. Kun niihin myöhemmin tutustuin, tuntui että olimme kokeilleet vastaavanlaisia asioita jo itse. 2000-luvulle tultaessa pelasin itse jo paljon vähemmän ja jossakin vaiheessa pelaaminen jäi kokonaan. Vasta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla otin uudestaan haparoivia askelia roolipelien maailman, ensin “omien systeemien”, Cthulhun, Harnin ja Warhammerin muodossa ja sitten vähitellen D&D:n 3.x laitoksen parissa.
Painopiste oli tässä vaiheessa ainakin itselläni vahvasti tarinoissa ja niiden kertomisessa. Pelaamisesta oli ikään kuin vaivihkaa tullut enemmän pelinjohtajavetoista: pelasimme useimmiten tavalla tai toisella pelinjohtajan valmistelemia kokonaisuuksia, enemmän tai vähemmän pelinjohtajan johdattelemina. D&D:tä pelatessa ja sen historiaan tutustuessa alkoi kuitenkin aueta näkymiä johonkin aivan muuhun. D&D:n oma mytologia alkoi kaikessa outoudessaan kiehtoa yhä enemmän, vaikka juuri sen idiosynkraattiset piirteet olivat aikaisemmin tuntuneet niin lapsellisilta ja huvittavilta. Ensin aukesi ymmärrys näiden “D&D-ismien” taustoihin ja myöhemmin aloin yhä enemmän nähdä niitä uudessa ja arvokkaammassa valossa, viimeistään Gygaxin Up on a Soapbox kolumnien kautta. Tuntui että muut olivat saaneet roolipeleistä irti niin paljon enemmän ja paljon yksinkertaisemmilla säännöillä.
Limun ropellukset lähtivät käyntiin Tuomion luolastosta, jonka uumeniin punalaatikon säännöillä luodut seikkailijat lähtivät tutkimaan (ja useimmat kuolemaan). Tuomion luolasto on toistaiseksi pienellä tauolla, mutta kokeilu on ehdottomasti kannattanut. Itseni kohdalla se on johtanut “keskiviikkoporukkamme” Dwimmermount-kampanjan “tuomariksi” ryhtymiseen ja megaluolaston ihan omanlaisensa logiikan aukeamiseen. Perinteinen D&D kartan piirtämisineen ja callereineen todellakin on tarinageneraattori, vieläpä hyvin palkitseva sellainen. Samanaikaisesti olemme siirtyneet “maanantaiporukassamme” yhä enemmän kohti klassista D&D:tä. Nykyinen domain-tason kokeilu hexcrawleineen tuntuu olevan seuraava harppaus “eteenpäin”. Siintääpä mielessä vielä kehitysvaiheessa oleva Imnyl-kampanja, jonka on tarkoitus olla eräänlainen pöytäroolipelin ja MMORPG:n risteymä ja nimen omaan roll20-nettialustalle kehitetty.
Tärkeää on tietysti myös ollut sen tajuaminen, että muutkin ovat kiinnostuneita samoista asioista. Jo vuosia voimistunut jenkkiläinen OSR-liikehdintä on tarjonnut itselleni paljon ahaa-elämyksiä, ei vähäisinpänä sen aavistuksen voimistuminen ettei roolipelaamissa niinkään ole kyse muiden sääntöjen ja tarinoiden käyttämisestä, vaan sellaisesta pelaamista mikä kulloinkin tuntuu luontevimmalta.
Luulen että tulemme jatkossakin pelaamaan sillä tavalla kun haluamme, riippumatta siitä minkälaisia pelejä roolipeliteollisuus kulloinkin markkinoi. Ehkäpä sadannessa blogikirjoituksessa voidaan sitten katsoa taaksepäin näitä kokeiluja ja todeta että ne kannattivat?
Hyviä pelejä ja olkoon St. Gagyx kanssanne,
niklas
1 comment