Miseries & Misfortunes

Olin ajatellut käyttäväni Luke Cranen Miseries & Misfortunes -roolipeliä hiljattain ilmestyneen Castle Xyntillan -seikkailun “pelimoottorina” ja hankin siten ko. pelin PDF:nä. Kävi ilmi että peli on jo liiankin kaukana perus-D&D:stä että sitä voisi varsinaisesti käyttää lyhyenkään luolastokampanjan sääntöjärjestelmänä, mutta hyvin vaikuttavahan se silti on, etenkin jos haluaa sääntöjärjestelmän joka mallintaa kirjoista ja aikalaiskirjoituksista tuttua kuvaa 1600-luvun Ranskasta ja sen yhteiskunnasta.

Miseries & Misfortunes on käytännössä ilmestynyt kaksi kertaa, ensin fanzinemaisena ja suoraviivaisena B/X-hackina, ja sitten vielä varsinaisena julkaisuna, jonka rahoittamiseksi Luke Cranen johtama The Burning Wheel -osuuskunta järjesti joukkorahoituskampanjan. Olin katsellut ja ihastellut fanzine-versiota ja kiinnostunut siitä miten se lopulta aika pienillä B/X-D&D:n muokkauksilla saa aikaan mielikuvan 1600-luvun Ranskasta. Muokkaukset keskittyvät hahmoluokkiin, ampuma-asesääntöihin, erilaisiin magian koulukuntiin ja lisäksi aloitesysteemin muokkaukseen. Lopputuloksena fanzine-versio on ainakin paperilla oikein kevyt B/X-versio, joka voisi mahdollisesti toimiakin Castle Xyntillanin sääntöjärjestelmänä, joskin perus-D&D-taikuudesta erkaneva taikajärjestelmä herättää vähän pulmia. Siitä voisi kuitenkin kaiken järjen mukaan luopua, eikä järjestelmä muutenkaan vaatisi kauheasti ollakseen yhteensopiva vanhan D&D:n kanssa.

Varsinainen julkaisu onkin sitten jo ihan eri asia. Olin jo aikaisemmin selaillut Miseries & Misfortunesin kirjajulkaisua ja ihastunut sen monenlaisiin sääntöjärjestelmiin. Käytännössä pelissä ei ole juuri lainkaan fluffia, vaan yli 200 sivua pelkkää sääntöasiaa, tai pikemminkin erittäin tunnelmallisia ja genreen sopivia sääntöjä, aivan kuten Burning Wheel -kustantamolta voisi odottaakin. Mukana on täysin uudenlaiset tasonnoususäännöt, jotka vaativat hahmoluokilta (esim. katuorpo, jesuiitta tai okkultisti) mahdollisimman genremäistä pelaamista. Kautorvon pitää siten tasoja noustakseen varastaa jotakin ja esittää viatonta katulasta, kun taas jesuiitan pitää rukoilla ja käännyttää muita hahmoja katolilaisuuteen, ja okkultistin täytyy löytää mystisiä kirjoja ja kutsua demoneita.

Miseries & Misfortunes: Les Fruits Malheureux by Burning Wheel ...

Upeasti taitettu ja toimitettu kirja saa potkua ulkoasuunsa Jacques Callotin aikalaisetsausten hyödyntämisestä. Les misères de la guerre löytyy muuten kokonaisuudessaa Wikimedia Commonsista.

Burning Wheel -kustantamon muiden pelien tapaan kaikki on sidottu sääntöihin. Se sopii paremmin kuin nyrkki päähän 1600-luvun Ranskan jäykkää luokkayhteiskuntaa mallinnettaessa, sillä D&D:n hahmojen tasojen nousu saa Miseries & Misfortunesissa metaforisen ulottuvuuden eräänlaisena sen ajan kiipijäyhteiskuntaa mallintavana outona ihmiskokeena. Kun mukana on säännöt eri uskonnoissa kehittymiseen, varallisuuden keräämiseen ja väittelyyn, on koko ihmiselämä esitetty julmana pelinä, joka kaappaa viattomia pelaajahahmoja sisuksiinsa ja suoltaa ulos rujoja ihmiskohtaloita. 1600-yhteiskuntakuvauksena säännöt toimivat tasapainoiluna romantiikan ajan ideaalien ja  nollasummapeliä lähentelevän sääntöjärjestelmän välillä, vetäen näin vertoja samaa aikaa kuvaaville romanttisille kirjallisuusklasikoille.

Kaikki tämä on äärimmäisen kiehtovaa, mutta käytännössä Miseries & Misfortunesin kokoversio ei ole enää ole yhteensopiva vanhan koulukunnan D&D:n kanssa, vaikka se sen innoittama onkin. Käytännössä järjestelmällä olisi hyvin vaikea pelata luolastokoluamiskampanjaa (tai mitään muitakaan D&D:lle julkaistuja seikkailuja), sillä suurin osa hahmoluokista vaatii edetäkseen ihan erilaisen ympäristön ja erilaisia haasteita. Sehän ei tietysti ole mikään huono asia, mutta en tällä hetkellä ole kauhean kiinnostunut sosiaalisen ja/tai kansainvälisen kampanjan peluuttamiseksi, vaikka järjestelmä siihen paljon tukea antaakin.

Samalla Miseries & Misfortunes tekee lopulta tyhjäksi lupauksen yhteensopivuudesta D&D:n kanssa, joka on ainakin minulle yksi suurimmista syistä OSR-liikkeen kiehtovuudelle. Sen tilalla on sitten eräänlainen B/X-D&D:stä inspiraationsa saanut säännöstö, joka tarjoilee Burning Wheelille ominaiseen tapaan paljon sääntöjä ja proseduureja, etenkin sellaisiin peliteknisiin toimintoihin jotka ehkä muissa järjestelmissä hoidettaisiin vain “roolipelaamalla”. Silti kyseessä on erittäin onnistunut teos, josta tulee varmasti jatkossa haettua inspiraatiota vaikkapa “realistisempaan” taikuuteen, yhteiskuntaluokkiin ja muuhun.


Leave a Reply