Syvissä vesissä

Forgotten Realmsin “pääkaupungissa” Waterdeepissä on aina ollut jotakin hyvin kiinnostavaa. Kuvittele mielessäsi 100 000 asukkaan fantasiametropoli, jonka alla on satojen metrien syvyyteen ulottuva luolasto täynnä hirvittäviä ja juonittelevia otuksia, epäjumalankuvia, aarteita ja julmia ansoja. Kaupunki itse on täynnä mitä kummallisempia kultteja, salaisia neuvostoja ja valepukuisia pahuuden kätyreitä. Jotenkin koko konsepti kutsuu seikkailemaan, eikö vain? Vaikka… Continue reading Syvissä vesissä

Hyvästä pelistä kerrotaan tarinoita

Jo ennen nykyistä retroilupuremaani olen useasti pohtinut hyvän pelin määritelmää, joko yksin tai porukalla kaljojen äärellä. Määritelmiä on tietysti monenlaisia ja monet niistä ovat varmasti oikein hyviä. Itseni kohdalla olenkin kuitenkin päätynyt siihen, että parhaiten roolipelin voi arvottaa sen perusteella, kuinka mielellän siitä kertoo tarinoita jälkikäteen. En suinkaan tarkoita mitä tahansa tarinoita (“ja niin Yragornista… Continue reading Hyvästä pelistä kerrotaan tarinoita

SIIS ry visailee

Eilen oltiin iloisia ja juhlittiin SIIS ry:n pikkujouluja. Tänään ollaan vähän vähemmän hilpeitä, mutta laitan silti tännekin eilisen SIIS ry:n visan kysymykset. Vastaukset tulee ensi viikon lopulla, kunhan vain kerkeän istahtaan koneen ääreen. Kommenttikenttään voi vastailla, mutta googlea ei saa käyttää 😉 Kierros 1: 1) Kenen nimi tai keiden nimet lukevat Dungeons & Dragonsin alkuperäisen… Continue reading SIIS ry visailee

Jo muinaiset suomalaiset…

Ei muuten sovi unohtaa että suomessakin on osattu versioida D&D:tä jo kauan ennen nykyistä “retrokloonibuumia”. Ensimmäisenä toimeen taisi tarttua Risto “Nordic” Hieta, joka julkaisi The Secret Treasure of Raguoc in the Acirema Dungeons -nimisen pelin vuonna 1985, eli kohta kolmekymmentä vuotta sitten. MikroBitin pitkäaikaisesta Peliluola-palstastaan monelle vanhemman polven roolipelaajalle tuttu Hieta myi Acimeraa 50 markalla.… Continue reading Jo muinaiset suomalaiset…

Haasteita hahmoille vai pelaajille?

Limun ropelluksia kohtasi odottamaton tekninen ongelma ja olimme pari päivää offline. Nyt kuitenkin jälleen eetterissä! Olen viime aikoina lueskellut James Maliszewskin vanhempia Grognardia-kirjoituksia ja löytänyt sieltä kaikenlaista kiinnostavaa, myös paljon sellaista joka liittyy omaan “tutkimusmatkaamme”. Pistin jo mielenkiintoisen linkin edellisen blogitekstin kommentteihin. Siinä Maliszewski käsittelee aika saman kaltaisesti Vancen ja kumppaneiden pikareskifantasioiden ja OD&D:n alkuperäisen… Continue reading Haasteita hahmoille vai pelaajille?

Edistynyt lohikäärmeen luola

“Character background is what happens between levels one and six.” -Ernest Gary Gygax Äärimmäisen vaikutusvaltainen Advanced Dungeons & Dragonsin ensimmäinen laitos julkaistiin 1977 – 1979. AD&D on monelle yhä edelleen kaiken roolipelaamisen alku ja juuri. Sekä Monster Manualin (1977) Player’s Handbookin (1978) että Dungeon Master’s Guiden (1979) kannessa ilmoitetaan kirjoittajaksi Gary Gygax, joka viimeistään tässä… Continue reading Edistynyt lohikäärmeen luola

D&D <3 megaluolasto

Roolipelaamisen alkuaikoina seikkailut sijoittuivat luolastoihin. Gygaxin kotikampanjassa seikkailijat tutkivat Greyhawkin linnan kellareita, löytäen sieltä ansoja, hirviöitä ja aarteita. Luolasto oli itsestään selvä osa roolipelaamista, muodostihan sen pohjapiirros eräänlaisen monivalintatarinan, jonka avulla pelinjohtaja ja pelaajat kertoivat yhdessä tarinaa. Greyhawk kutsui tutkimaan silkalla olemassaolollaan. Se oli dynaaminen, sillä se muuttui pelikerrasta toiseen luolaston valtaryhmittymien hyödyntäessä pelaajien jättämiä… Continue reading D&D <3 megaluolasto

Pähkinöitä rouskittavaksi

Pelinjohtajamme Iimu on omaksunut huolella gygaxilaisen luolamestarin rooliin. Tuomion luolastossa kuolema vaanii jokaisen kulman takana. Välillä tuntuu että pelihahmot säilyvät hengissä vain hiuskarvan varassa, toisinaan taas hengen menetys tuntuu sattumanvaraiselta. Koska luolasto on hengenvaarallinen, ei mikään ole varmaa pelin alkaessa. Pelaajien on tehtävä työtä onnistuakseen, eikä ensimmäinen hahmo luultavasti onnistu. Itse asiassa useimmat pelihahmot ja… Continue reading Pähkinöitä rouskittavaksi

Seikkailijasta kuninkaaksi

Retroklooneja tutkiessa tulee välillä vastaan oikein mielenkiintoisia systeemejä. Viimeisin kokeilemamme on nimeltään Adventurer Conqueror King System (ACKS). ACKS pohjaa Tom Moldvayn punalaatikkoon, eli vuoden 1981 ensimmäiseen Basic Setiin. ACKS on kuitenkin esikuvaansa monipuolisempi, joten OD&D:sta lainatuilla perinteisillä hahmoluokilla on enemmän vaihtoehtoja (eli tekemistä) luolaston uumenissa. ACKS myös keskittyy esikuvaansa enemmän seikkalijoiden elämän loppuvaiheisiin, eli ns.… Continue reading Seikkailijasta kuninkaaksi