Acererak korjaa potin

Dungeons & Dragons alkoi kiinnostaa myös muita kuin strategiapelaajia. Pelin ensimmäinen 1000 kappaleen painos myytiin loppuun julkaisuvuonnaan. Vuonna 1977 julkaistiin perussääntöjen korjailtu laitos, joka oli huomattavasti ymmärrettävämpi. Siitä sai selkoa myös vaikkei olisi ollut Gygaxin ja Arnesonin lähipiiriä.

Primus motoriksi muodostunut Gygax kynäili vuonna 1978 Advanced Dungeons & Dragonsin, joka kokosi eri peliporukoiden variaatiot ja lisäsäännöt yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Se oli myös peruspeliä huomattavasti monimutkaisempi. D&D:tä ja AD&D:tä julkaistiin rinnakkain. Ajatuksena oli, että D&D:llä aloittaneet siirtyisivät AD&D:n pariin. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä pelien säännöt olivat monin paikoin ristiriitaisia. Käytännössä pelaajat käyttivät hyväkseen kumpaakin peliä mielensä mukaan. TSR julkaisi kahta variaatiota aina 1990-luvulle asti, kunnes D&D:n kolmas laitos yhdisti ne yhdeksi ja samaksi tuotteeksi.

TSR Dungeons and Dragons game TV commercial

TSR oli edelleen pieni amatöörimäinen kustantaja, jonka palkkalistoilla oli tässä vaiheessa paljon Gygaxin pelikavereita ja ystäviä. Julkaistut seikkailut jatkoivat pelin alkuvuosina kehiteltyä linjaa. Tärkeintä oli haastavuus, sillä peli ei saanut olla liian helppo. Vähemmän tärkeät asiat, kuten realismi ja tarina, saivat jäädä takaa-alalle. Näitä TSR:n alkuaikojen seikkailuja pidetään monissa piireissä yhä edelleen parhaina koskaan julkaistuina roolipeliseikkailuina. Gygaxin kirjoittamat Keep on the Borderlands, Expedition to the Barrier Peaks, Tomb of Horrors ja Temple of Elemental Evil olivat pelinjohtajille esikuvia. Samanaikaisesti D&D innotti monia omien fantasiamaailmojen, variaatioiden ja seikkailujen kehittämiseen.

Gygaxin kirjoittama Tomb of Horrors jäi elämään "maailman vaikeimpana seikkailuna". Se sijoittuu epäkuolleen taikurin Acererakin hautakammioon ja on kuolettavine ansoineen hyvä esimerkki D&D:n alkuaikojen peräänantamattomuudesta.

Gygaxin kirjoittama Tomb of Horrors jäi elämään “maailman vaikeimpana seikkailuna”. Se sijoittuu epäkuolleen taikurin Acererakin hautakammioon ja on kuolettavine ansoineen hyvä esimerkki D&D:n alkuaikojen peräänantamattomuudesta.

1980-luvulle tultaessa roolipelien suosio räjähti jenkeisä käsiin. Myös sijoittavat kiinnostuivat bisneksestä joka tuntui luovan rahaa miltei tyhjästä. Pelin suosion kasvaessa Gygax menetti perustamansa TSR:n hallinnan ulkopuolisille vuonna 1984. Vuosi onkin samalla D&D:n kultakauden loppu.

Uudet omistajat palkkasivat uutta väkeä ja alkoivat viedä peliä uuteen suuntaa. Laura ja Tracy Hickmanin kynäilemä Dragonlance oli uuden D&D:n lippulaiva: samanaikaisesti julkaistut seikkailut ja Margaret Weisin kanssa kirjoitettu romaanisarja tienasivat maltaita, mutta alkuperäisen äkkiväärän luolastokoluamisen kanssa niillä oli enää vähän tekemistä. Vaikutteet tulivat pikemminkin kirjallisuudesta ja elokuvista. Roolipelien omalaatuinen kerrontatapa luolastoineen ja ansoineen jäi elämään enää ihmisten kotikampanjoihin, kun julkaistut seikkailut keskittyivät yhä enemmän elokuvallisten juonien ja eeppisten maailmojen luomiseen.

niklas

Uhkapelejä Demogorgonin kanssa

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta roolipelaamisen keksimisestä.

Vuonna 1973 strategiapelejä harrastanut vakuutusmyyjä Gary Gygax perusti lapsuudenkaverinsa Don Kayen kanssa pelifirma TSR:n. Loppuvuodesta Gygaxin ja ensimmäiset roolipelisessiot 70-luvun alussa pelauttaneen Dave Arnesonin yhdessä kirjoittama Dungeons and Dragons -peli alkoi liikkua Gygaxin ja Arnesonin strategiapelaajatuttujen parissa. Vuotta myöhemmin TSR julkaisi D&D:n ensimmäisen painoksen, jota painettiin vaatimattomat 1000 kappaletta. Se myytiin pian loppuun.

Greg Ironsin Demogorgonia esittävä piirros vuonna 1979 julkaistusta The Official Advanced Dungeons and Dragons Coloring Bookista. Gygaxin kirjoittama ja Ironsin kuvittama värityskirja on nykyisin arvokas keräilyharvinaisuus.

Greg Ironsin Demogorgonia esittävä piirros vuonna 1979 julkaistusta The Official Advanced Dungeons and Dragons Coloring Bookista. Gygaxin kirjoittama ja Ironsin kuvittama värityskirja on nykyisin keräilyharvinaisuus.

Alkuperäinen D&D (OD&D) oli aikalailla erilainen kuin nykyroolipelit. Se pohjautui pitkälti satunnaisgeneroituihin vihollisiin ja aarteisiin. Pelin hirviöt oli lainattu sieltä ja täältä: fantasiakirjoista, saduista ja eri kulttuurien mytologioista. Viholliset saattoivat olla örkkejä, koboldeja ja liskomiehiä, mutta Gygax ja kumppanit kehittivät peliin myös monimutkaisen jumaltaruston demoneineen ja jumalineen. Yllä olevan kuvan Demogorgon, demonien kaksipäinen prinssi, on vain yksi esimerkki.

OD&D oli äärimmäisen vaikea. Hengissä pysyminen vaati taitoa ja teräviä hoksottimia. Se, että pelaajahahmot kuolevat jatkuvalla syötöllä, on ehkä kaikkein silmiinpistävintä nykymaailman pidetään-kädestä-kiinni-tyyppisiin peleihin tottuneelle.

Tässä blogissa pohditaan miksi OD&D on sellainen kuin se on, ja miksi nykyroolipelit niin monella tapaa eroavat siitä. Samalla käsitellään roolipelaamista ja pelejä ylipäänsä. Iimu kirjoittaa varmasti pian ns. emergentistä pelaamisesta, minua kiinnostaa enemmän D&D:n historia ja siihen vaikuttaneet asiat. Välissä tietysti pelataan – mieluiten niillä ihan alkuperäisillä säännöillä.

niklas