Hieman taustaa…

Ei siitä nyt niin kauaa ole kun istuimme Niklaksen kanssa Joensuussa oluella, ja Niklas kertoi minulle D&D kokeiluistaan. Olin jo pidempään tuntenut sisimmässäni, että Dungeons & Dragons on paljon enemmän kuin olin siihen asti ymmärtänyt sen olevan. Mutta siihen sisään pääseminen oli vältellyt minua yrityksistäni huolimatta. Kertomukset olivat tarinoita peliporukan epätoivoisista yrityksistä päästä sisään klassiseen “Tomb of Horrors”:siin. Hahmoja kuoli kuin kärpäsiä, kunnes lopulta eräässä sessiossa tapahtui jotain ihmeellistä. Pelaajat keksivät nerokkaasti käyttää taikakilpeä estämään murskautumiskuoleman eräässä tunneliansassa, jonka katto liikkui tasaisesti alaspäin uhaten heidän elämiensä jatkuvuutta. Nämä urhoolliset sankarit palasivat voitokkaina takaisin kaupunkiin, me säilyimme elossa! Oli syntynyt tarina, jota kukaan ei ollut ennalta käsikirjoittanut.

Vaikka 80-luvun lapsena punalaatikko D&D oli ensimmäinen roolipelikokemukseni, aloitin silti vakavammin harrastamaan roolipelejä vasta uuden aallon peleistä 90-luvun alussa. Tuolloin pidettiin D&D:tä jo auttamattoman vanhentuneena jopa lapsellisena. Pelaamisen uudet tuulet olivat realismi ja storytelling. Sankarit kuolivat harvoin, pelinjohtaja yleensä kertoi omia hienoja tarinoitaan, joissa pelaajat näyttelivät lähinnä statisteja pysytellen johdatuksen näkymättömien muurien sisällä, nopat pyörivät mutta niiden tulokset olivat aina alisteisia suurelle kertomukselle. Toki liioittelen, olihan siellä helmiä joukossa, sillä ne ovat johdattaneet minut näkemään valon! Olen löytänyt Dungeons & Dragonsin ja pystynyt uudelleen tulkitsemaan omaan elämääni tuon klassikon!

Mistä siinä D&D:ssä sitten on kyse? Peli on aivan ensimmäiseksi todella vaikea ja haastava. Pelaamme tällä hetkellä jatkuvaa kampanjaa dynaamisessa “Tuomion Luolastossa”. Pelaajien haasteena on päihittää tuo luolasto ja sen pohjalla odottava paha. Syvimmillään pelaajat ovat pääseeet luolaston tasolle 3. Lukuisat hahmot ovat astuneet luolastoon sisälle vain kuollakseen välittömästi ensimmäiseen pimeydestä lentäneeseen nuoleen. Tai nykypeleihin tottuneina pelaajat ovat rynnänneet sankarin tavoin taisteluun vain tullakseen täysin julmasti teurastetuksi. Hiljalleen he ovat alkaneet oppia pelaamaan ja pelkäämään. Jos se on epäilyttävä: tökkää sitä ensin kepillä.

Toki mukaan mahtuu uskomattomia yhden hitpointin pelastumisia ja nerokkaita oivalluksia, “Hei laitetaan tää ballista ton floating discin päälle!”. Itse pelinjohtajana olen viimein alkanut ymmärtää, miksi aiemmin dungeonmasterin nimi oli Judge. En ole enää itse pitkään aikaan kertonut tarinaa olen vain tuomari ja tulkitsija luolastolle, jonka nimi Dungeons of Doom! Pelinjohtajana on uskomaton tunne vain todistaa tapahtumia! Tunnen että on jopa Luolamestarin velvollisuuteni johtaa peliä, niin kauan kuin yksikin seikkailija uskaltaa uhmata kohtaloaan Tuomion luolastossa.

En tiedä osaanko tässä ensimäisessä tekstissäni nyt täysin kuvailla valaistumiseni laatua ja määrää, mutta toivon että tämä sivusto täytyy hiljalleen pienistä sirpaleista joista kokonaiskuvaa voi ulkopuolinen lukija piirtää. Haluan myös toivottaa kaikki halukkaat ja asiasta kiinnostuneet mukaan kampanjaamme, mikäli kiinnostus herää.

Luolamestari
Ilmari Kaven
(ät)gmail(piste)com

Acererak korjaa potin

Dungeons & Dragons alkoi kiinnostaa myös muita kuin strategiapelaajia. Pelin ensimmäinen 1000 kappaleen painos myytiin loppuun julkaisuvuonnaan. Vuonna 1977 julkaistiin perussääntöjen korjailtu laitos, joka oli huomattavasti ymmärrettävämpi. Siitä sai selkoa myös vaikkei olisi ollut Gygaxin ja Arnesonin lähipiiriä.

Primus motoriksi muodostunut Gygax kynäili vuonna 1978 Advanced Dungeons & Dragonsin, joka kokosi eri peliporukoiden variaatiot ja lisäsäännöt yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Se oli myös peruspeliä huomattavasti monimutkaisempi. D&D:tä ja AD&D:tä julkaistiin rinnakkain. Ajatuksena oli, että D&D:llä aloittaneet siirtyisivät AD&D:n pariin. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä pelien säännöt olivat monin paikoin ristiriitaisia. Käytännössä pelaajat käyttivät hyväkseen kumpaakin peliä mielensä mukaan. TSR julkaisi kahta variaatiota aina 1990-luvulle asti, kunnes D&D:n kolmas laitos yhdisti ne yhdeksi ja samaksi tuotteeksi.

TSR Dungeons and Dragons game TV commercial

TSR oli edelleen pieni amatöörimäinen kustantaja, jonka palkkalistoilla oli tässä vaiheessa paljon Gygaxin pelikavereita ja ystäviä. Julkaistut seikkailut jatkoivat pelin alkuvuosina kehiteltyä linjaa. Tärkeintä oli haastavuus, sillä peli ei saanut olla liian helppo. Vähemmän tärkeät asiat, kuten realismi ja tarina, saivat jäädä takaa-alalle. Näitä TSR:n alkuaikojen seikkailuja pidetään monissa piireissä yhä edelleen parhaina koskaan julkaistuina roolipeliseikkailuina. Gygaxin kirjoittamat Keep on the Borderlands, Expedition to the Barrier Peaks, Tomb of Horrors ja Temple of Elemental Evil olivat pelinjohtajille esikuvia. Samanaikaisesti D&D innotti monia omien fantasiamaailmojen, variaatioiden ja seikkailujen kehittämiseen.

Gygaxin kirjoittama Tomb of Horrors jäi elämään "maailman vaikeimpana seikkailuna". Se sijoittuu epäkuolleen taikurin Acererakin hautakammioon ja on kuolettavine ansoineen hyvä esimerkki D&D:n alkuaikojen peräänantamattomuudesta.

Gygaxin kirjoittama Tomb of Horrors jäi elämään “maailman vaikeimpana seikkailuna”. Se sijoittuu epäkuolleen taikurin Acererakin hautakammioon ja on kuolettavine ansoineen hyvä esimerkki D&D:n alkuaikojen peräänantamattomuudesta.

1980-luvulle tultaessa roolipelien suosio räjähti jenkeisä käsiin. Myös sijoittavat kiinnostuivat bisneksestä joka tuntui luovan rahaa miltei tyhjästä. Pelin suosion kasvaessa Gygax menetti perustamansa TSR:n hallinnan ulkopuolisille vuonna 1984. Vuosi onkin samalla D&D:n kultakauden loppu.

Uudet omistajat palkkasivat uutta väkeä ja alkoivat viedä peliä uuteen suuntaa. Laura ja Tracy Hickmanin kynäilemä Dragonlance oli uuden D&D:n lippulaiva: samanaikaisesti julkaistut seikkailut ja Margaret Weisin kanssa kirjoitettu romaanisarja tienasivat maltaita, mutta alkuperäisen äkkiväärän luolastokoluamisen kanssa niillä oli enää vähän tekemistä. Vaikutteet tulivat pikemminkin kirjallisuudesta ja elokuvista. Roolipelien omalaatuinen kerrontatapa luolastoineen ja ansoineen jäi elämään enää ihmisten kotikampanjoihin, kun julkaistut seikkailut keskittyivät yhä enemmän elokuvallisten juonien ja eeppisten maailmojen luomiseen.

niklas

Uhkapelejä Demogorgonin kanssa

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta roolipelaamisen keksimisestä.

Vuonna 1973 strategiapelejä harrastanut vakuutusmyyjä Gary Gygax perusti lapsuudenkaverinsa Don Kayen kanssa pelifirma TSR:n. Loppuvuodesta Gygaxin ja ensimmäiset roolipelisessiot 70-luvun alussa pelauttaneen Dave Arnesonin yhdessä kirjoittama Dungeons and Dragons -peli alkoi liikkua Gygaxin ja Arnesonin strategiapelaajatuttujen parissa. Vuotta myöhemmin TSR julkaisi D&D:n ensimmäisen painoksen, jota painettiin vaatimattomat 1000 kappaletta. Se myytiin pian loppuun.

Greg Ironsin Demogorgonia esittävä piirros vuonna 1979 julkaistusta The Official Advanced Dungeons and Dragons Coloring Bookista. Gygaxin kirjoittama ja Ironsin kuvittama värityskirja on nykyisin arvokas keräilyharvinaisuus.

Greg Ironsin Demogorgonia esittävä piirros vuonna 1979 julkaistusta The Official Advanced Dungeons and Dragons Coloring Bookista. Gygaxin kirjoittama ja Ironsin kuvittama värityskirja on nykyisin keräilyharvinaisuus.

Alkuperäinen D&D (OD&D) oli aikalailla erilainen kuin nykyroolipelit. Se pohjautui pitkälti satunnaisgeneroituihin vihollisiin ja aarteisiin. Pelin hirviöt oli lainattu sieltä ja täältä: fantasiakirjoista, saduista ja eri kulttuurien mytologioista. Viholliset saattoivat olla örkkejä, koboldeja ja liskomiehiä, mutta Gygax ja kumppanit kehittivät peliin myös monimutkaisen jumaltaruston demoneineen ja jumalineen. Yllä olevan kuvan Demogorgon, demonien kaksipäinen prinssi, on vain yksi esimerkki.

OD&D oli äärimmäisen vaikea. Hengissä pysyminen vaati taitoa ja teräviä hoksottimia. Se, että pelaajahahmot kuolevat jatkuvalla syötöllä, on ehkä kaikkein silmiinpistävintä nykymaailman pidetään-kädestä-kiinni-tyyppisiin peleihin tottuneelle.

Tässä blogissa pohditaan miksi OD&D on sellainen kuin se on, ja miksi nykyroolipelit niin monella tapaa eroavat siitä. Samalla käsitellään roolipelaamista ja pelejä ylipäänsä. Iimu kirjoittaa varmasti pian ns. emergentistä pelaamisesta, minua kiinnostaa enemmän D&D:n historia ja siihen vaikuttaneet asiat. Välissä tietysti pelataan – mieluiten niillä ihan alkuperäisillä säännöillä.

niklas