Viime vuonna tuli taas pelailtua kaikenlaista. Roolipelirintamalla jatkoimme Basic Fantasyllä pyörivää sadunomaisesta keskiajasta ponnistavaa Avalon-kampanjaamme, jossa nähtiin taas kerran luolastokoluamista, mutta myös massataisteluita ja sekä Yliseen että Aliseen maailmaan sijoittuvaa heksaryömintää. Meneillään on monenlaisia tarinankaaria, joista päällimmäisenä nyt tulevaisuudesssa häämöttävä uusi sota. Kampanjaa on nyt pelattu laskujeni mukaan 82 pelikertaa, joista ensimmäiset kymmenen eri hahmoilla… Continue reading Vuoden 2025 pelit
RimWorld
Suomalaista roolipelaamista 70-luvulla
Suomalaista roolipeliskeneä luotaavaan Roolipelistudion mielenkiintoisessa haastattelussa kuullaan, minkälaista roolipelaaminen on ollut 1970-luvun Suomessa. Jaksoa varten haastateltu Hannu Kokko on todella pitkän linjan roolipelaaja, joka aloitti roolipelaamisen vuonna 1978 Holmes Basicilla. Siitä asti pelinjohtajana toiminut Hannu on myös se henkilö, joka tutustutti Fantasiapeleistä tutut Tudeerin veljekset roolipelaamisen saloihin. Haastattelussa kuullaan minkälaista oli tutustua roolipeleihin ja… Continue reading Suomalaista roolipelaamista 70-luvulla
Wartales
Hyena Child
Massataistella vaiko ei?
Alarums and Excursions (melkein) 50 vuotta
Ensimmäisten roolipeliaiheisten lehtien joukossa perustettu yhteisöllinen fanzine Alarums and Excursions on lakannut ilmestymästä, vain muutamia kuukausia ennen 50-vuotisjuhlavuottaan. Alarums and Excursionsia ehti ilmestyä ennen perustajansa ja päätoimittajansa Lee Goldin sokeutumista yli 590 numeroa, joten lehdessä on ilmestynyt yhteensä kymmeniä tuhansia sivuja asiaa roolipeleistä. Alarums and Excursions oli APA (eli Amateur Press Association), mikä tarkoittaa että… Continue reading Alarums and Excursions (melkein) 50 vuotta
Viime aikojen kampanjakuulumisia
Resident Evilin kauhu ja kiehtovuus
Dreams in the Witch House
Vuonna 2023 Steamissa julkaistu Dreams in the Witch House on H. P. Lovecraftin samannimiseen tarinaan perustuva seikkailupeli. Peli on kiehtova yhdistelmä perinteisestä Lucasarts-seikkailupeliä ja resurssien hallintaa, jossa pelaaja ohjaa Walter Gilman -nimistä Arkhamin yliopistoon opiskelijaa kahden kohtalokkaan kevätkuukauden aikana. Peli seuraa alkuperäistä novellia tarkkaan, mutta antaa novellin aavistuksenomaisesti vihjaamille tapahtumille huomattavasti enemmän painoarvoa. Pelin on… Continue reading Dreams in the Witch House
