En ole ehtinyt päivittämään blogia viime aikoina, mutta kerrataan nyt sentään että mitä on tullut syksyn mittaan pelattua. Olenkin jo pariin otteeseen kirjoittanut siitä kuinka saimme päätökseen Shahar-kampanjamme. Toinen juuri päättymässä oleva kampanja on D&D:n vitoslaitokselle julkaistu Curse of Strahd, jossa olen mukana ihan pelaajana. Kampanja on nyt edennyt finaalin asti, joten olemme kohdanneet Strahd… Continue reading Viime aikojen pelit
Tag: Blood Bowl
Koronavuosien pelit
Taas on vuosi vierähtänyt, ja jonkin verran on tullut koronasta huolimatta pelailtua roolipelejä ja muuta. En tainnut viime vuoden lopulla lainkaan kirjoittaa tällaista “vuosiraporttia”, joten käsitellään nyt sitten samalla kaksi viimeistä vuotta samassa kirjoituksessa. Korona on tietysti haitannut pelaamista aika paljon, mutta toisaalta pistänyt vauhtia etäpelaamiseen. Katselin että olen pelannut viimeisen kahden vuoden aikana etänä… Continue reading Koronavuosien pelit
Korona-ajan pelejä
Koronavirus on muuttanut pelitottumuksiani aika lailla. Maaliskuussa ja huhtikuun alkupuolella en pelannut juuri mitään, mutta viimeisen kuukauden aikana on tullut uudelleenlämmiteltyä verkkopelaamista. Tällä hetkellä taitaa olla takana jo tusinan verran netin yli pelaattuja sessioita kahdessa eri kampanjassa, joten olemme ilmeisesti pelanneet keskimäärin pari kertaa viikossa. Ensinnäkin Lost Mine of Phandelver -kampanjamme siirtyi sujuvasti ja ikään… Continue reading Korona-ajan pelejä
Kuluneen vuoden pelihommia
Vuosi 2019 on ollut keskivertoa raskaampi opiskeluiden ja työn osalta ja välillä on tuntunut ettei hereilläoloaika riitä kaikkeen mitä tarvitsisi tehdä. Se on luonnollisesti rajoittanut myös pelaamista, vaikka säännöllinen roolipelaaminen hienosti purkaakin arkipäivän stressiä ja monotoniaa. Nyt kun on sopiva aika katsoa taaksepäin, huomaan kuitenkin että pelejä on ollut ihan kiitettävästi, ja että moni kampanja… Continue reading Kuluneen vuoden pelihommia
500. blogikirjoitus
Limun ropellukset on tämän blogikirjoituksen myötä edennyt 500. julkaistuun kirjoitukseensa. Hommaan on mennyt karkeasti ottaen viisi vuotta, joten julkaisuja on syntynyt keskimäärin sata vuodessa. Lisäksi on tietysti paljon muutakin tekstiä, esim. kattava kampanjaraportti Rebeacksin aikakirjat viiden vuoden takaa. En voi kuin hämmästellä tätä määrää roolipeliaiheista pohdintaa ja selostusta, enkä alotellessamme osannut uskoa blogin elävän näinkin kauan.… Continue reading 500. blogikirjoitus
Blood Bowl
Blood Bowl on yksi niistä peleistä, jotka ovat kulkeneet mukanani jo melkein 30 vuotta, vaikken siinä koskaan ole hyvä ollutkaan. “Blood Bowlin” pelaaminen alkoi 90-luvun taitteessa, kun pelasimme HeroQuestin miniatyyreillä ja laudalla omaa käsitystämme kiehtovasta “fantasiajalkapallosta”. Varsinaista Blood Bowlia ei oltu tässä vaiheessa vielä nähty, mutta pelistä kerrottujen tarinoiden perusteella oli varsin helppo luoda oma… Continue reading Blood Bowl