Seikkailijasta kuninkaaksi

Retroklooneja tutkiessa tulee välillä vastaan oikein mielenkiintoisia systeemejä. Viimeisin kokeilemamme on nimeltään Adventurer Conqueror King System (ACKS). ACKS pohjaa Tom Moldvayn punalaatikkoon, eli vuoden 1981 ensimmäiseen Basic Setiin. ACKS on kuitenkin esikuvaansa monipuolisempi, joten OD&D:sta lainatuilla perinteisillä hahmoluokilla on enemmän vaihtoehtoja (eli tekemistä) luolaston uumenissa. ACKS myös keskittyy esikuvaansa enemmän seikkalijoiden elämän loppuvaiheisiin, eli ns. end gameen. Peli lähtee liikkeelle Moldvayn kuningaskuntien, varkaiden kiltojen ja kirkkokuntien hallitsemista kuvailemista säännöistä, mutta kehittelee niitä pelillisempään suuntaan.

Testasimme ACKS:ä New Yorkissa asuvan Topi Makkosen johdolla. Topi on tutustunut ACKS:n New Yorkin virkeässä OD&D-skenessä ja peluuttaa Suomessa käydessään demoversiota kiinnostavan oloisesta Dwimmermountista. Grognardia-blogin pitäjän James Maliszewskin kotikampanjaan perustuva Dwimmermount keräsi viime keväänä viisinkertaisen rahoituksen Kickstarterissa ja voisi melkeinpä sanoa että se on viime aikojen kunnianhimoisimpia “megaluolastoja”. Projekti on kuitenkin tällä hetkellä jäissä Maliszewskin henkilökohtaisten ongelmien vuoksi, joten demoversio saattaa jäädä ainoaksi mitä saadaan pelattavaksi.

Vielä (ja ehkäpä ikuisesti) julkaisemattoman Dwimmermountin kansitaidetta.

Vielä (ja ehkäpä ikuisesti) julkaisemattoman megaluolasto Dwimmermountin kansitaidetta.

Joka tapauksessa Dwimmermountin koluaminen oli mielenkiintoista. Topi on tutustunut New Yorkissa myös Mike Mornardiin, joka pelasi sekä Gygaxin että Arnesonin alkuperäisissä kampanjoissa. Voisi vähintäänkin sanoa että Mornard tuntee D&D:n kuin omat taskunsa. Mielenkiintoisinta olikin tutustua Topin kautta Mornardin edustamaan “kadonneeseen D&D-tietouteen”, esim. peliä sujuvammaksi tekeviin unohtuneisiin käytänteisiin. Yksi näistä käytänteistä on caller-rooli. Caller toimii eräänlaisena seikkailijaryhmän puhemiehenä, joka ohjailee ryhmän toimintaa kriisitilanteiden ulkopuolella, ikään kuin päättää muiden puolesta mitä tehdään. Siitä puhutaan Mentzerin punalaatikossa, mutta sääntöä ei ole vielä täysipainoisesti sovellettu Tuomion luolastossa. Roolin tärkeyttä on vaikea selittää, mutta täytyy kyllä myöntää että se tekee pelistä huomattavasti sujuvamman. Myös kartan piirtämisestä tuli opittua paljon hyvää käytännön niksejä.

Itse pelasin Dwimmermountissa Blade Danceria nimeltään Jeera, joka tuntui ensimmäisen pelikerran perusteella oikein monipuoliselta hahmolta. Blade Dancer on eräänlainen naispuolinen soturipappi, joka poikkeaa OD&D:n temppeliritarista muutamalla tavalla. Blade Dancer ei käytä lainkaan haarniskaa, mutta suosii temppeliritarin sijaan teräaseita. Myös Blade Dancerin taikalista poikkeaa temppeliritarin vastaavasta. Tällaiselle 3.x version loputtomiin mahdollisuuksiin tottuneelle uudemmalle pelaajalle on myös ilahduttavaa huomata kuinka ACKS:ssa on OD&D:sta poiketen eräänlainen hyvin kevyt taito- ja feature-järjestelmänsä, joka varmistaa että kaikilla hahmoluokilla on jotakin tekemistä.

Dwimmermountin uumennissa vastaan voi tulla vaikkapa pelättyjä Carrion Cralereita. Meidän seikkailijaporukkamme näki parhaaksi vetäytyä paikalta.

Dwimmermountin uumennissa vastaan voi tulla vaikkapa pelättyjä Carrion Crawlereita, joita kohdatessaan seikkailijaporukkamme näki parhaaksi vetäytyä paikalta.

ACKS:tä jäi erittäin hyvä maku suuhun. Voipi olla että Limun ropelluksissakin siirrytään jatkossa asteittain käyttämään ACKS:ä. Itse asiassa ehdimme jo ottamaan käyttöön muutamia pienempiä sääntöjä ja yksityiskohtia. Myös Dwimmermount jätti erittäin positiivisen kuvan. Katsotaan kuinka luolasto kehittyy tulevien pelikertojen aikana.

Appendix N

D&D:n juuret ovat syvällä strategia- ja sotapeleissä. Gygaxin varhaisesta ludografiasta löytyvä Chainmail käsittelee keskiaika-aiheisia figuuritaisteluja. Pelin ensimmäiseen painokseen sisältynyt liite Fantasy Supplement sisälsi säännöt lohikäärmeille, haltioille ja magialle. Näiden sääntöjen pohjalta Dave Arneson veti maailman ensimmäisiä roolipelisessioita, joissa sankarit kolusivat Blackmooren alaisia luolastoja. Chainmail ja Fantasy Supplement (ja kolme vuotta myöhemmin D&D) olivat sääntöjärjestelmä, joka mahdollisti yhdessä pelaamisen uudella tavalla: roolipelaamisen.

Gary Gygaxin ja Jeff Perrenin Chainmail-miniatyyritaistelusäännöt julkaistiin ensimmäisen kerran 1971.

Gary Gygaxin ja Jeff Perrenin Chainmail-miniatyyritaistelusäännöt julkaistiin ensimmäisen kerran 1971.

D&D:n seikkailujen sisältö tulee kuitenkin muualta. Juuret johtavat vähintäänkin viime vuosisadan alussa julkaistuihin pulp-tarinoihin, joissa rohkeat seikkailijat kolusivat luolastoja aarteiden toivossa ja taistelivat pahoja maageja vastaan. Ehkä nykyisin parhaiten tunnettuja esimerkkejä ovat Edgar Rice Burroughsin Mars-tarinat ja Robert E. Howardin Conan. Usein tarinoiden sävykin on silkkaa D&D:tä, esim. Henry Kuttnerin 1930-luvulla kirjoitetuissa tarinoissa druidit tapaavat muita seikkailijoita majataloissa jne. Conanin ja muiden edustamaa fantasiakirjallisuuden alalajia kutsutaan sword & sorceryksi, eli miekka ja magia -kirjallisuudeksi, jonka suuri ystävä Gygaxkin oli. Näin Gygax itse kirjoittaa alkuperäisen AD&D:n Dungeon Masters Guiden Appendix N: Inspirational and Educational Reading -liitteessä ja listaa sitten D&D:n vaikuttaneet kirjailijat ja teokset:

The following authors were of particular inspiration to me. In some cases I cite specific works, in others, I simply recommend all of their fantasy writing to you. From such sources, as well as any other imaginative writing or screenplay, you will be able to pluck kernels from which will grow the fruits of exciting campaigns. Good reading!

Anderson, Poul: THREE HEARTS AND THREE LIONS; THE HIGH CRUSADE; THE BROKEN
SWORD
Bellairs, John: THE FACE IN THE FROST
Brackett, Leigh
Brown, Frederic
Burroughs, Edgar Rice: “Pellucidar” series; Mars series; Venus series
Carter, Lin: “World’s End” series
de Camp, L. Sprague: LEST DARKNESS FALL; THE FALLIBLE FIEND; et al
de Camp & Pratt: “Harold Shea” series; THE CARNELIAN CUBE
Derleth, August
Dunsany, Lord
Farmer, P. J.: “The World of the Tiers” series; et al
Fox, Gardner: “Kothar” series; “Kyrik” series; et al
Howard, R. E.: “Conan” series
Lanier, Sterling: HIERO’S JOURNEY
Leiber, Fritz: “Fafhrd & Gray Mouser” series; et al
Lovecraft, H. P.
Merritt, A.: CREEP, SHADOW, CREEP; MOON POOL; DWELLERS IN THE MIRAGE; et al
Moorcock, Michael: STORMBRINGER; STEALER OF SOULS; “Hawkmoon” series (esp. the
first three books)
Norton, Andre
Offutt, Andrew J.: editor of SWORDS AGAINST DARKNESS III
Pratt, Fletcher: BLUE STAR; et al
Saberhagen, Fred: CHANGELING EARTH; et al
St. Clair, Margaret: THE SHADOW PEOPLE; SIGN OF THE LABRYS
Tolkien, J. R. R.: THE HOBBIT; “Ring trilogy”
Vance, Jack: THE EYES OF THE OVERWORLD; THE DYING EARTH; et al
Weinbaum, Stanley
Wellman, Manley Wade
Williamson, Jack
Zelazny, Roger: JACK OF SHADOWS; “Amber” series; et al

Listasta löytyy monia fantasian nykyisinkin suuria nimiä, kuten Tolkien, Lovecraft ja Howard, mutta myös monia sellaisia kirjoittajia joista nykyisin tiedetään vähemmän. Gygax itse mainitsee suurimmiksi D&D:n innoittajiksi “Camp & Pratt, R. E. Howard, Fritz Leiber, Jack Vance, H. P. Lovecraft, and A. Merritt”, jotka nimeen omaan kirjoittivat sword & sorceryä tai sen jonkinlaista muunnelmaa. Vancen taiturimaisesti kirjoitettuja tarinoita pikareskisankari Cugelista käsittelin jo hieman aikaisemmin. Fritz Leiberin Fafrhd-barbaarin ja tämän varaskaverin Gray Mauserin seikkailuista ja Howardin Conan tarinoista löytyy sävyltään ja sisällöltään ihan ilmiselviä D&D-seikkailujakin, jotka on parhaimmillaan julkaistu puoli vuosikymmentä ennen D&D:tä.

Fritz Leiberin Lankhmar-sarjan sankareiden Fafrhdin ja Gray Mauserin koettelemukset pahuuden temppeleissä ja korruptoituneissa kaupungeissa olivat tärkeä vaikuttaja D&D:n taustalla.

Fritz Leiberin Lankhmar-sarjan sankareiden Fafrhdin ja Gray Mauserin koettelemukset erilaisissa pahuuden temppeleissä ja korruptoituneissa kaupungeissa olivat tärkeä vaikuttaja D&D:n taustalla.

Jos on kiinnostunut Appendix N:n vaikutuksesta Gygaxin omaan kirjoittamiseen (Gord the Rogue, Magister Setne Inhetep), kannattaa lukea Pathinderiä julkaisevan Paizon pomon Erik Monan hieno esipuhe How Gary Gygax’s Bookshelf Changed the World, joka löytyy Gygaxin The Anubis Murdersin Planet Stories-uusintapainoksesta.

Taikurin huono muisti

Taikurin muistiin mahtuu kerralla vain muutama loitsu. Nekin katoavat heti taikurin lausuttua loitsunsa. Miten taikureilla on D&D:ssä niin huono muisti?

Asiasta saanee kiittää purjehdusta ja matkailua rakastavaa kalifornialaista scifi- ja fantasiakirjailija Jack Vancea, joka oli keskeinen esikuva D&D:n taustalla. 1940-luvusta lähtien itsensä ammattikirjailijana elättänyt Vance on ollut viimeiset kolmekymmentä vuotta sokea, mutta on siitä huolimatta julkaissut kymmenkunta romaania 80-luvun jälkeen. Vance kirjoittaa tietokoneohjelman avulla ilmeisesti edelleen, vaikka on jo melkein 100-vuotias.

Jack_Vance_Banjo_Kazoo

Jack Vance soittaa banjoa ja kazoota San Fransiscossa vuonna 1979.

Gygax oli suuri fantasiakirjallisuuden ystävä. Suosikeikseen hän on nimennyt erityisesti Vancen, toisen kalifornialaisen Fritz Leiberin, Edgar Rice Burroughsin ja Conanin luojan Robert E. Howardin. Gygax myös usein vähätteli Tolkienin teosten vaikutusta D&D:n. Vance sen sijaan vaikutti D&D:n huomattavasti enemmän. Vorpal Blade -miekka, Ioun Stone -taikakivi ja Prismatic Spray -taika ovat suoria lainoja Vancen kirjoista. Vancen pikareskihahmo Cugel the Clever vaikuttii Gygaxin mukaan erittäin paljon Thief-hahmoluokan painotuksiin. Ja taikureiden tapa muistella taikansa pohjaa suoraan Vancen The Dying Earth -kirjasarjaan.

D&D:n taikasysteemi pohjaa Jack Vancen kirjasarjaan The Dying Earth. Varsinkin sarjan neljäs osa Rhialto the Marvellous esittelee "vancelaisen" taikuuden saloja.

D&D:n taikasysteemi pohjaa Jack Vancen kirjasarjaan The Dying Earth. Varsinkin sarjan neljäs osa Rhialto the Marvellous esittelee “vancelaisen” taikuuden saloja.

“Vancelaisen” taikuuden käytölle on tietysti myös ihan peliteknisiä selityksiä. Taikasysteemi antaa taikureille aika paljon valinnan varaa, mutta rajoittaa samalla päivittäin heitettävien loitsujen määrää. Jos OD&D:n ykköstason taikuri saa taikoa päivässä vain yhden loitsun (vaikka se olisikin sleep), ei se vielä ole ylivoimainen tovereihinsa nähden, pikemminkin päinvastoin. Jos se toisaalta saisi taikoa sleepiä niin monta kertaa kuin haluaa, saisi taikuri helposti liikaa vaikutusvaltaa. Kyse on siis taikurin balansoimisesta suhteessa muihin hahmoluokkiin. Toisaalta yhdeksännen tason taikuri onkin jo ihan eri juttu…

Gnollit väijyttämässä varomatonta taikuria. Tom Whamin nerokasta taidetta vuodelta 1977.

Gnollit väijyttämässä varomatonta taikuria. Tom Whamin nerokasta taidetta vuodelta 1977.

Gygax ja Vance eivät tainneet koskaan tavata, mutta kävivät vuosikausia intensiivistä kirjeenvaihtoa. Gygax on myös kirjoittanut esikuvastaan mielenkiintoisen esseen Jack Vance & The D&D Game, jossa paitsi ylistää Vancen taivaisiin, myös kertoo tarkemmin Vancen kirjojen vaikutuksesta roolipeleihin. Seikkaileepa Vancen Alastor-sarjassa myös eräskin Lord Gygax.

Mikä ihmeen ruostehirviö?

Dungeons & Dragonsin Monster Manual on ihmeellistä luettavaa. Monet kirjan hirviöistä on tuttuja fantasiakirjallisuudesta ja eri kansojen mytologioista, mutta niiden lisäksi peliin on päätynyt monta muutakin hirviötä. Jo ensimmäisessä D&D:ssä vuodelta 1974 oli basiliskeja, kääpiöitä ja örkkejä, mutta niiden lisäksi myös mitä ihmeellisempiä hirviöitä ja olentoja. Mistä ne oikein tulivat?

Theron Kuntzin keksimä Beholder on yksi D&D:n ikonisimmista hirviöistä, eikä vähiten Eye of the Beholder -tietokonepelisarjan vuoksi.

Theron Kuntzin keksimä beholder on yksi D&D:n ikonisimmista hirviöistä, eikä vähiten Eye of the Beholder -tietokonepelisarjan vuoksi.

Suurin osa D&D:n ikonisisti hirviöistä syntyi pelin alkuvuosina. Aktiivisin hirviöiden kehittelijä taisi olla (taas kerran) Gygax, jonka käsialaa ovat muun muassa läpinäkyvä gelatiinihirviö gelatinous cube, pelottava lonkeronaamainen manipuloija illithid (eli mind flayer) tai pelaajien rahavarantoja syövä kolmikätinen xorn. Myös Dave Arnesonin Blackmoorissa syntyi uniikkeja hirviöitä, muun muassa “älykäs rauskukansa” ixitxachitlit. Pelin hirviökaanoniin valittiin monien muidenkin pelinjohtajien keksimiä hirviöitä, kuten Theron Kuntzin ideoima jättiläismäinen leijuva taikasilmä beholder.

FighterFrighterendofRustMonster_ByWillMcLean

Haarniskaan pukeutuneella taistelijalla on enemmän syytä pelätä kammottavaa rust monsteria kuin kaapuun verhoutuneella taikurilla.

Hirviöiden keksiminen oli monesti aika sattumanvaraista puuhaa. Siinä vaiheessa kun suurin osa maailman kulttuurien mytologioista oli käyty lävitse ja niiden hirviöt lainattu D&D:n Monster Manualiin, täytyi ottaa käyttöön muita keinoja. Gygaxin silmään osui Hong Kongissa valmistettu muovifiguurisetti, jota myytiin pilkkahintaan marketissa. Siinä oli kuvattuna erilaisia outoja olentoja. Näin syntyi iso liuta D&D:n ikonisista hirviöistä: rust monster, bulette ja owl bear. Näin Gygax itse kertoo rust monsterin synnystä:

When I picked up a bag of plastic monsters made in Hong Kong at the local dime store to add to the sand table array … there was the figurine that looked rather like a lobster with a propeller on its tail … nothing very fearsome came to mind … Then inspiration struck me. It was a “rust monster.” —Gary Gygax

fakedinos

Osa Gygaxin ostamista “kammottavista” Hong Kongissa valmistetuista muovifiguureista. Rust monster on kuvassa alhaalla vasemmalla. Sama muovifiguurissetti löytyy myös tamperelaisen SIIS ry -roolipelikerhon kokoelmista. Ties mitä kautta se on sinne päätynyt…

 

Offices & Humans

Täytyy muuten suositella täälläkin Roope Erosen mahtavaa sarjakuvaa Offices & Humans (aloita sivun alareunasta), jolla on selviä yhtymäkohtia tämänkin blogin sisältöön.

Roope Erosen lohikäärmeet pelipuuhissa.

Roope Erosen sarjakuvasta Offices & Humans: Tie Customexiin. Nopat puhuvat karua kieltään…

Offices & Humans kertoo kahdesta roolipelejä pelaavasta vihreästä lohikäärmeestä ja niiden pelikampanjasta, joka sijoittuu toimistojen ja ihmisten maailmaan. Ensimmäinen tarina Tie Customexiin on nyt saatettu päätökseen ja julkaistu jo albuminakin Huuda Huudan toimesta.

Roope Erosen sarjakuvasta Advanced Offices & Humans. Kaksipäinen punainen lohikäärme on uusi hahmo, saas nähdä kuinka se hallitsee pelinjohtajan tehtävät...

Roope Erosen sarjakuvasta Advanced Offices & Humans. Kaksipäinen punainen lohikäärme on uusi hahmo, saas nähdä minkälainen se on pelinjohtajana…

Seuraavan osan Advanced Offices & Humans syntyä voi seurata Roopen blogista täällä. Täytyy sanoa että alku vaikuttaa todella lupaavalta!

Dynaamisia luolia ja elementtipahuuden temppeleitä

Ensimmäiset roolipelit keskittyivät luolastoihin. Asetelma oli yksinkertainen: pelihahmot lähtivät luolaan hakemaan aarteita saadakseen kokemuspisteitä. Alun perin roolipelikampanja tarkoitti yhtä yhtenäistä pelimaailmaa, ei niinkään minkään tietyn pelaajaporukan omaa tarinaa. Gygaxin kotikampanjassa pelattiin 1970-luvun puolivälissä melkein joka ilta, mutta pelaajat eivät suinkaan olleet samoja joka ilta. Pelaajia tuli ja meni, mutta olennaista oli että kaikkien hahmot elivät samassa maailmassa ja että niiden teot vaikuttivat toisiinsa.

Gary Gygax pelaamassa strategiapelejä joskus kauan sitten.

Gary Gygax pelaamassa strategiapelejä joskus kauan sitten. Gygax on vasemmalla oleva viiksimies.

Jos edellisiltana pelannut porukka oli käynyt luolastossa hakemassa aarteen, ei seuraavana iltana pelannut voinut löytää sitä uudestaan. Luolasto ja sen valtasuhteet muuttuivat jatkuvasti pelaajien tekojen mukaan. Kampanja oli sanalla sanoen dynaaminen: se muuttui pelin tapahtumien mukaan. Pelaaminen oli myös emergenttiä: säännöt ja peliympäristö olivat varsin yksinkertaisia, mutta mahdollistivat hyvinkin monimutkaisten tilanteiden synnyn. Pelihahmojen tekojen (vai intentioiden?) kohdatessa sääntöjen satunnaisuuden syntyi monesti ikimuistoisia tarinoita, joita kerrotaan vielä vuosia myöhemmin.

Dynaamisesta luolastomekaniikasta löytyy hyviä esimerkkejä Gygaxin julkaistuista seikkailuista. Vuonna 1979 ilmestynyt Keep on the Borderlands keskittyy rajaseuduilla sijaitsevaan linnakkeeseen ja sen lähistöllä oleviin luoliin jotka ovat täynnä hirviöitä. Caves of Chaos -nimiset luolat ovat erilaisten humanoidiheimojen hallussa. Pelaajahahmot voivat lähestyä luolia haluamallaan tavalla ja liittoutua luolan eri osapuolten kanssa. Seikkailun ideana on nimenomaan toistuvat käynnit samassa luolassa, joka mukautuu pelaajien aikaisempiin toimiin. Dynaamista ja emergenttiä pelaamista parhaimmillaan…

Seikkailijaryhmä lähestyy kaaoksen luolia. Taustalla näkyy kolme luolan sisäänkäyntiä. Taiteesta vastasi Jim Roslof.

Seikkailijaryhmä lähestyy kaaoksen luolia. Taustalla näkyy kolme luolan sisäänkäyntiä. Taiteesta vastasi Jim Roslof.

Gygax oli hahmotellut vasta 1985 lopullisesti julkaistun Temple of Elemental Evilin samoihin aikoihin Keep on the Borderlandsin kanssa ja peluuttanut sitä eri yhteyksissä. Julkaisun kanssa kuitenkin kesti, vaikka seikkailun ensimmäinen osa (tai pikemminkin intro) Village of Hommlet oli saatu kauppoihin jo 1979. Lopulta punalaatikosta tuttu Frank Mentzer kirjoitti seikkailun julkaisukuntoon siinä vaiheessa kun Gygax oli jo jättänyt TSR:n taakseen. Siitä huolimatta voisi väittää, että seikkailu on Gygaxilaisen roolipelikäsityksen tärkeä kulmakivi.

Myös Temple of Elemental Evil perustuu monen kilpailevan tahon miehittämään luolastoon. Neljää eri pahuuden elementtiä seuraavat kultistit kinastelevat luolastossa keskenään ja ulkopuolisten hirviöiden kanssa. Pelihahmot voivat hyödyntää vihollisosapuolten keskinäisiä kinoja oman edun tavoittelussaan. Gygaxin kirjoittama seikkailu ei ole niinkään enemmän tai vähemmän interaktiivinen tarina, vaan maailma jonka on tarkoitus sopeutua pelihahmojen toimiin. Tämä lähestymistapa tuntuu unohtuneen aika monesta nykyroolipelistä ja -seikkailusta.

Temple of Elemental Evil julkaistiin vasta sen jälkeen kun Gygax oli jo jättänyt TSR:n taakseen. Keith Parkinsonin synkeää kansitaidetta.

Temple of Elemental Evil julkaistiin vasta sen jälkeen kun Gygax oli jo jättänyt TSR:n taakseen. Keith Parkinsonin synkeää kansitaidetta.

Temple of Elemental Eviliä voi muuten testata Troika Gamesin tietokoneversiossa, joka on muokattu D&D:n 3.5 sääntöihin. Hinta taitaa pyöriä jossain viiden dollarin paikkeilla Good old Gamesissa. Vaikka tietokonesovitus on varsin uskollinen alkuperäiselle, unohtuu siitä kuitenkin miltei kokonaan se tärkein: dynaamisuus. Vaikka lopputulos kunnioittaa Gygaxin alkuperäistä luomusta, on lopputulos aika hengetön, varsinkin kun tietää mitä seikkailu olisi voinut olla.

Hyllyn täydeltä luolia ja lohikäärmeitä

Dungeons & Dragons ei ole vain yksi peli, vaan nimen alle mahtuu useita saman teeman variaatioita. Gygaxin kirjoittama alkuperäinen D&D vuodelta 1974 (eli 0e) eroaa aikalailla tällä hetkellä tuoreimmasta neloslaitoksesta (4e). Samalla tavalla AD&D:n ensimmäinen laitos vuodelta 1978 (1e) on eri peli kun sen kanssa rinnakkain julkaistu Frank Mentzerin D&D Basic Set (eli ”punalaatikko”). AD&D:n toinen laitos vuodelta 1989 (2e) eroaa puolestaan monessa suhteessa kuin Wizards of the Coastin yksitoista vuotta myöhemmin julkaisemasta avoimen lisenssin kolmannesta laitoksesta (3e).

Frank Mentzerin punalaatikko ja sen ikoninen kansikuva, jonka maalasi Dragonlancestakin tuttu Larry Elmore

Frank Mentzerin punalaatikko ja sen ikoninen kansikuva, jonka maalasi Dragonlancestakin tuttu Larry Elmore.

Vaikka isoin (tai pahin) roolipelibuumi sijoittuu johonkin 1980-luvun puoliväliin, oli myös vuonna 2000 ilmestynyt kolmas laitos monella tapaa valtaisa menestys. Sen Open Source -säännöt ovat pitkälti vastuussa valtaisasta julkaisubuumista 90-luvun lopussa. D&D:n myyntimäärät lähtivät kasvuun, sääntöjä yhtenäistettiin ja tasapainotettiin. Myös monet pienemmät yritykset hyötyivät innostuksesta. D&D oli vielä neljännen laitoksen ilmestyessä alansa markkinajohtaja, mutta on sen jälkeen menettänyt asemansa 3.5 versiosta edelleen kehitetylle Pathfinderille. Pathfinderkin on tunnistettavasti D&D:tä, vaikka moni Gygaxin alkuperäistä intohimoisesti pelaava on varmaan asiasta eri mieltä…

D&D:n ohitse myyntiluvuissa kirinyt Pathfinder pohjaa pitkälti 3.5 painoksen sääntöihin. Paizon julkaisemasta Pathfinderista puhutaankin D&D:n versiona 3.75.

D&D:n ohitse myyntiluvuissa kirinyt Pathfinder pohjaa pitkälti 3.5 laitoksen sääntöihin. Paizon julkaisemasta Pathfinderista puhutaankin D&D:n versiona 3.75.

Jokainen D&D:n versio on suosinut tiettyä pelityyliä. Siinä missä Gygaxin D&D alun alkaen painotti fantastista luolastokoluamista, tuli peliin AD&D:n myötä uusien hahmoluokkien ja esimerkiksi taitojen lisäksi yhä enemmän erilaisia maailmoja, jotka keskittyivät kaikki vähän eri asioihin. Dragonlance lohikäärmeratsastajineen kehitettiin lähinnä kirjojen oheistuotteena, Forgotten Realmsissa on ”kaikille jotakin”, Ravenloft on se alkuperäinen vampyyriroolipeli, Birtright keskittyy kuningaskuntien hallitsemiseen ja niin edelleen. AD&D:n käsistä lähteneen sääntö- ja maailmamoninaisuuden julkaistu kolmoslaitos paneutui ymmärrettävistä syistä sääntöjärjestelmän tasapainottamiseen ja neljäs laitos puolestaan World of Warcraftista innoituksen saaneeseen tiimipelaamiseen. Pelejä on todellakin monia.

Ravenloft ja sen vampyyrihallitsija kreivi Strahd. Ravenloftin maailma oli Dragonlancen tapaan Tracy ja Laura Hickmanin luoma.

Ravenloft ja sen vampyyrihallitsija kreivi Strahd. Ravenloftin maailma oli Dragonlancen tapaan Tracy ja Laura Hickmanin luoma.

Kaikkia ei kuitenkaan kiinnosta uusin ja pisimmälle kehitetty roolipelituote. Alkuperäistä D&D:tä, Original Dungeons & Dragonsia, pelaa edelleen moni joka ei ole innostunut yhä tuotteistetummasta D&D:stä. Kolmoslaitoksen ilmestyessä Wizards of the Coastin vastainen mieliala nousi entisestään vanhan koulun pelaajissa. Monet pelaavat Gygaxin alkuperäisen pelin lisäksi myös erilaisia ”retroklooneja”, jotka pyrkivät luomaan uudelleen alkuperäisen D&D:n tunnelman.

Mind flayerin psioninen hyökkäys taltuttaa pätevimmätkin seikkailijat. Tom Whamin huikeaa taidetta AD&D:n Monster Manualista vuodelta1977.

Mind flayerin psioninen hyökkäys taltuttaa pätevimmätkin seikkailijat. Tom Whamin huikeaa taidetta AD&D:n Monster Manualista vuodelta1977.

Myös retrokloonien suhteen on valinnanvaraa. Ensimmäinen puhdas retroklooni Old School Reference & Index Compilation (OSRIC) ilmestyi 2006 ja se keskittyy alkuperäisen AD&D:n mallintamiseen. Labyrinth Lord käyttää puolestaan hyväkseen WotC:n OGL-lisenssiä vuoden 1981 sääntöjen mallintamiseen, Dungeon Crawl Classics on Gygaxin inspiraatiolukemislistasta Appendix N:stä kumpuava d20-versio alkuperäisestä AD&D:stä, Swords & Wizardry mallintaa Gygaxin alkuperäistä vuoden 1974 versiota, Suomi-yhteyksistä tuttu Lamentations of the Flame Princess keskittyy Lovecraftin tyyppiseen ”weird fantasyyn” ja niin edelleen. Jokaisella retrokloonilla on oma innokas yhteisönsä, sillä pelit ovat monesti paljon tunnelmallisempia kuin uudet viralliset versiot. Esimerkiksi täältä löytyy lisää tietoa kaikista mahdollisista eri D&D-versioista ja niitä mallintavista retroklooneista.

Ennakkotietojen mukaan D&D:n uusi laitos (viitoslaitos tai D&D Next) tulee olemaan paluu vanhaan. Beta-vaiheessa olevat säännöt ovat monin tavoin paluu kolmoslaitokseen, tai peräti sitä edeltäneeseen vaiheeseen. Retrokloonit ovat saaneet myös Wizards of the Coastin mietteliääksi.

Limun ropelluksissa on tässä vaiheessa pelattu ainoastaan Mentzerin punalaatikkoa, mutta jotakin puhetta on ollut Gygaxin alkuperäisiin sääntöihin tutustumisesta. Katsotaan kuinka projektissa käy…

PS. Älä myöskään unohda tarkastaa tuoretta kolmoslaitoksen suomenkielistä käännöstä Lohikäärmeen luola. Sitä on työstetty pitkään, joka todellakin näkyy sliipatussa lopputuloksessa. Hienoa työtä Seppo Raudaskoski!