Lumoava velhotar
Vanhoja tuttuja
Maailmanluontia yksityiskohdat edellä
Roolipelimaailmojen kehitteleminen on hauskaa puuhaa, mutta siinä voi joskus olla vaikea päästä alkuun. Silloin voi ja kannattaa kokonaiskuvan luonnostelun sijaan kiinnittää huomioita yksityiskohtiin. Ylätason luomiselle, vaikkapa maailmankarttojen piirtämiselle tai erilaisten kulttuurien kehittämiselle, on ehdottomasti paikkansa, mutta joskus on paljon tehokkaampaa lähteä liikkeelle yksityiskohdista ja antaa niiden määrittää kokonaisuutta. Tällainen alhaalta ylös -lähestymistapa toimii oivallisesti Dungeons… Continue reading Maailmanluontia yksityiskohdat edellä
Kampanjaidea: Psykedeelinen villi länsi
Kampanjaidea: Cyberpunk-hiekkalaatikko
Avalonin kampanjakuulumisia
Alkemiasysteemi
Alkemia on kiehtova ja pitkälti unohdettu uskomusjärjestelmä, joka painui kutakuinkin täysin unholaan empiriaan pohjaavan kemian astuttua näyttämölle 1800-luvulla. Silti alkemia voisi hyvin esiintyä paljon keskeisemmässä roolissa roolipeleissä, onhan se tärkeä osa keskiaikaa, mutta myös fantasiakirjallisuutta. Siitä huolimatta en ainakaan itse ole vielä löytänyt tyydyttävää ja kokonaisvaltaista alkemiasysteemiä, joka kertoisi minkälaisia komponentteja tarvitaan taikajuomien ja -esineiden… Continue reading Alkemiasysteemi
Vuoden 2025 pelit
Viime vuonna tuli taas pelailtua kaikenlaista. Roolipelirintamalla jatkoimme Basic Fantasyllä pyörivää sadunomaisesta keskiajasta ponnistavaa Avalon-kampanjaamme, jossa nähtiin taas kerran luolastokoluamista, mutta myös massataisteluita ja sekä Yliseen että Aliseen maailmaan sijoittuvaa heksaryömintää. Meneillään on monenlaisia tarinankaaria, joista päällimmäisenä nyt tulevaisuudesssa häämöttävä uusi sota. Kampanjaa on nyt pelattu laskujeni mukaan 82 pelikertaa, joista ensimmäiset kymmenen eri hahmoilla… Continue reading Vuoden 2025 pelit
