Pelivuosi 2023

Vuosi lähenee loppuaan, joten lienee paikallaan hieman kerrata mitä kaikkea on tullut pelattua. Meneillään on tällä hetkellä kolme aktiivisesti pelinjohtamaani kampanjaa, joista Sheirtalariin tällä hetkellä sijoittuva kampanja on pitkäikäisin 84:llä pelikerrallaan ja yli kymmenen vuoden iällään. Toiseksi vanhin kampanja Avalon on puolestaan kestänyt pari vuotta ja 37 pelikertaa ja Salaperäinen saari vasta alle vuoden, jona… Continue reading Pelivuosi 2023

L’Île Mystérieuse

On vuosi 1650 eteläisellä Tyynellä valtamerellä. Ranskalainen sota-alus Lune on juuri laskenut ankkuriin toistaiseksi tuntemattoman tulivuorisaaren liepeille. Aluksen mukana kulkee tutkimusretkikunta, jonka tietojen mukaan saarella pitäisi pulputa tarunhohtoinen Ikuisen elämän lähde. Retkikunnan johtaja Maître Helyot le Tellier, d’Aizenayn markiisi, lähettää maihin pieniä tutkimuspartioita tavoitteenaan kartoittaa saari ja sen omituiset eliömuodot, sekä löytää tarunhohtoinen taikalähde. Rantahietikolle… Continue reading L’Île Mystérieuse

Onneksi olkoon, Tom Moldvay!

Olen monesti maininnut Tom Moldvayn nimen blogissa. Vuonna 2007 kuollut Moldvay muistetaan varmasti parhaiten Basic D&D -säännöstöstään, eli TSR:n vuonna 1980 julkaisemasta Moldvayn “punalaatikosta”. Monet pitävät sitä säännöiltään ylivoimaisena D&D-iteraationa, parempana ja selkeämpänä kuin pari vuotta myöhemmin julkaistu ja suomeksikin käännetty Mentzerin “punalaatikko”, joka pitkälti seuraa Moldvayn jalanjälkiä. Itse olen vain selaillut alkuperäistä Moldvayn D&D:tä, mutta… Continue reading Onneksi olkoon, Tom Moldvay!

Heksaryöminnän anatomiaa

Niin sanottu heksaryömintä, eli hexcrawl, on yksi klassisista roolipelaamisen muodoista, mutta nykyisin harmillisen huonosti tunnettu. Heksaryöminnän taustalla on ajatus täysin avoimesta pelimaailmasta, jossa pelaajat päättävät itse mihin menevät, jolloin toimintaa ei välttämättä ohjaa minkäänlainen pelinjohtajalähtöinen “tarina”. Se ei tietenkään estä, etteikö heksaryöminnöissäkin syntyisi tarinoita, mutta lähtökohtaisesti ne syntyvät dynaamisesti pelaajien kiinnostusten kohdatessa pelinjohtajan luoman maailman.… Continue reading Heksaryöminnän anatomiaa